• "Höttöisen" sahatavaran myyntikieltojupakka koski 250 kappaleen erää

    Tukes testasi 30 lankkua, joista kolme oli liian huokoista.
    Tukesin Pertu Componentsille asettama myyntikielto koski yhtä sahatavaraerää.
    Tukesin Pertu Componentsille asettama myyntikielto koski yhtä sahatavaraerää. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    1.2.201918:23
    Jouko Kyytsönen

    Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) joulukuussa määräämä Pertu Componentsin sahatavaran myyntikielto koski vain yhtä 251 kappaleen erää. Nyt kaiken puutavaran myyntiluvat ovat täysin kunnossa eikä mitään kieltoa ole voimassa, Pertu Componentsin toimitusjohtaja Timo Kurppa sanoo.

    Maaseudun Tulevaisuus kertoi torstaina, että Tukes oli asettanut joulukuussa myyntikieltoon sekä Stora Enson Kiteen sahan että pertunmaalaisen Pertu Componentsin puutavaraa, joka ei vastannut C24-luokan lujuusominaisuuksia. Puu oli liian huokoista.

    Kurpan mukaan Tukes oli testannut 30 kappaletta kyseisen puutavaraerän puita, joista kolme ei ollut vastannut lujuusvaatimuksia.

    Tukes testasi viime vuoden keväällä yhdeksän eri yhtiön myynnissä olleita rakennepuutavaraeriä. Pertu Componentsin myyntierän koko oli viisi kuutiometriä ja Stora Enson sata kuutiometriä.

    Lue lisää:

    Stora Enson höttöinen sahatavara myyntikieltoon – ei täyttänyt lujuusvaatimuksia

    Artikkelin aiheet
    Tukes
    Pertu Components
    sahatavara
    myyntikielto
    puuteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria