• Ruuan alkuperämerkinnät antavat vallan asiakkaalle

    Uutiset
    10.4.201516:00
    MT toimitus

    Tarvitsemme ensi vaalikaudella toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. On esitetty, että myös maataloudesta olisi varaa leikata. Olen eri mieltä.

    Suomalainen maatalous on jo nyt kipurajalla. Itsenäiselle maalle oma ja vakaa ruuantuotanto on arvo, jota ei voi sivuuttaa tai uhata. Se on myös huoltovarmuuskysymys.

    Elintarvikesektorimme työllistää yhteensä 300 000 suomalaista. Se on 12 prosenttia työvoimastamme.

    Suomessa ruokaan ja juomaan käytetään vuosittain yhteensä noin 22 miljardia euroa. Se on viidennes kotitalouksiemme kaikista kulutusmenoista. Ruokarahat pyörittävät vauhdilla kotimaamme taloutta, kunhan vain valitsemme suomalaisia elintarvikkeita.

    Kaupasta ei kuitenkaan aina ole helppo löytää suomalaista ruokaa.

    Hyvää Suomesta -merkistä tunnistat suomalaisen ruuan. Joutsenlippu-tuotteet on tietysti myös valmistettu ja pakattu Suomessa.

    Pakkauksen sinivalkoiset värit tai suomalainen perinnemaisema eivät takaa sitä, että ruuan raaka-aineet olisivat Suomesta. Eivät myöskään suomalaista työtä.

    Tämän korjaamiseksi olen esittänyt, että kaikkeen ruokaan tulisi saada raaka-aineiden alkuperämerkinnät.

    Tämä on puhtaasti tahtokysymys.

    Pakkaukseen mahtuu jo nyt valtava määrä erilaisia kirjainlyhenteitä ja E-koodeja. Aivan varmasti niiden rinnalle myös esimerkiksi makkaran, lihan tai eineksen kalaraaka-aineen perään kirjaimet FI, jos raaka-aine on Suomesta.

    Kattavat alkuperämerkinnät palauttaisivat kaupassa vallan meille asiakkaille päättää mitä ostamme.

    Timo Heinonen

    kansanedustaja (kok.)

    Loppi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruuan alkuperämerkinnät
    suomalainen maatalous
    huoltovarmuus
    elintarvikesektori
    Hyvää Suomesta -merkki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle