• OAJ:n mukaan koulushoppailu ei ole iso ongelma

    Uutiset
    28.1.201517:54
    MT toimitus

    Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n mukaan koulushoppailua harjoittaa vain hyvin pieni osa suurten kaupunkien vanhemmista. Peruskoulutuksen suuremmat ongelmat ovat muualla.

    Koulushoppailulla tarkoitetaan sitä, että vanhemmat yrittävät saada lapsiaan lähimmän koulun sijasta parempana pitämäänsä opinahjoon. Ilmiön taustalla on asuinalueiden ja koulujen eriytyminen suurissa kaupungeissa.

    Vielä huomattavasti suurempi ilmiö on kuntien välinen opetuksen eriarvoistuminen. Kahden kunnan välillä oppilaille annettava perusopetus voi olla ihan eri laatuista. Kunnan sisällä erot ovat kuitenkin pienempiä kuin kuntien välillä, sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo.

    Opetuksen laadun ohella koulushoppailun syyksi on esitetty esimerkiksi maahanmuuttajaoppilaiden suurta määrää joissain kouluissa.

    Artikkelin aiheet
    OAJ
    koulushoppailu
    perusopetus
    kuntien eriarvoisuus
    suuret kaupungit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle