Leppäkerttu on hyödyllinen pikkupeto – voi elinaikanaan syödä jopa tuhansia kirvoja

Leppäkertut ovat pieniä, puolipallon muotoisia kovakuoriaisia, joita tunnetaan Suomesta 58 lajia. Leppäkertuilla on nuijamaiset tuntosarvet, ja niiden pää on osittain keskiruumiin sisässä.

Leppäkertun kaunis selkäpuoli on varoitus saalistajille. Jos lintu yrittää hyökätä sen kimppuun, leppäkerttu erittää pahanhajuista nestettä niveltensä aukoista. Se maistuu niin kitkerältä, että lintu jättää vastedes punamustat mönkijät rauhaan.

Saman saa ihminenkin tuta, jos tarttuu pirkkoon sormin. Leppäkerttu voi myös vetää kuusi jalkaansa sisään kuin kilpikonna ja leikkiä kuollutta.

Leppäkerttu ei pääse lentoon tasaiselta alustalta. Jotta ilmapyrähdys onnistuu, se hakeutuu ensin pitkälle ulokkeelle. Sellaisena voi toimia oksa, ruohonkorsi tai ihmissormenpää.

Leppäkertut ovat hyödyllisiä pikkupetoja, sillä ne syövät kasvintuholaisia kirvoja. Leppäkerttu löytää saaliinsa tuntosarvillaan ja repii sen kappaleiksi terävillä leuoillaan. Se voi elinaikanaan syödä jopa tuhansia kirvoja.

Ruokalistalla on myös punkkeja, ripisiäisiä ja kemppejä. Leppäkerttuja käytetään kasvihuoneissa tuholaisten biologiseen torjuntaan.

Leppäkerttujen omia vihollisia ovat pistiäiset, petoluteet ja maakiitäjäiset. Varsinkin leppäkerttujen munat, toukat ja kotelot joutuvat helposti muiden petohyönteisten saaliiksi.

Leppäkertuilla on vainolaisinaan myös pieniä loisia, jotka kalvavat niitä sisältäpäin. Loispistiäisnaaras pistää leppäkerttua ja munii sen sisälle munansa. Kuoriutuva loistoukka syö isäntänsä ruumiinnesteitä.

Suomen yleisin leppäkerttu on seitsenpistepirkko, jonka täplämäärä vaihtelee. Seitsenpistepirkko lisääntyy aikaisin keväällä. Parittelussa pirkkokoiras astuu naaraansa kuin sonni lehmänsä nousemalla sen selkään.

Munista kuoriutuneet toukat ovat täysikasvuisia kesäkuun alkuun mennessä. Kehitys munasta täysimuotoiseksi kestää noin kuukauden. Käsnäiset toukat elävät ryhmittäin paikoissa, joissa on kirvoja. Kotelovaihe kestää viikon tai pari.

Kuoriutuva aikuinen on väriltään keltainen, mutta saa pian punaisen pukunsa mustine nappeineen. Ruokalistalla ovat kirvojen lisäksi kukat ja ylikypsät hedelmät.

Kaksipistepirkolla on kummassakin peitinsiivessään iso, musta täplä. Laji voi joskus myös muunnella: pisteet ovat kasvaneet yhteen tai peittävät suurimman osan siivistä.

Kaksipistepirkko on yleinen koko maassa. Sen pituus on 3,5–5 mm. Kymmenpistepirkko on samankokoinen, mutta harvinaisempi. Sen vahvimmat kannat ovat Lounais-Suomessa. Kymmenpistepirkon tunnistaa keltaisesta väristään ja runsaammasta täplämäärästään.

Myöhään syksyllä leppäkertut asettuvat kuiville lehdenkäppyröille, joiden myötä ne putoavat maahan talvehtimaan. Ne voivat talvehtia myös kaarnankoloissa tai piharakennuksissa.

Lähteet:National GeographicOlsen: PikkuötökätWSOY: SelkärangattomatVapriikin museo