• IL-kysely: Hieman yli puolet suomalaisista pitää maakuntauudistusta tarpeettomana

    Sote-uudistusta puolestaan pidettiin tarpeellisempana kuin maakuntauudistusta.
    Kyselyssä kysyttiin vastaajien mielipidettä sekä maakunta- että sote-uudistuksen tarpeellisuudesta. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Kyselyssä kysyttiin vastaajien mielipidettä sekä maakunta- että sote-uudistuksen tarpeellisuudesta. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN 
    Uutiset
    12.8.201713:00
    STT

    Enemmistö suomalaisista pitää maakuntauudistusta tarpeettomana, ilmenee Iltalehden teettämästä kyselystä. Kyselyssä kysyttiin vastaajien mielipidettä sekä maakunta- että sote-uudistuksen tarpeellisuudesta.

    Kyselyyn vastanneista 52 prosenttia piti maakuntauudistusta joko täysin tai melko tarpeettomana. 29 prosenttia puolestaan piti uudistusta melko tai erittäin tarpeellisena. Kantaansa asiaan ei osannut sanoa 18 prosenttia vastaajista.

    Lehden mukaan kriittisimmin maakuntauudistukseen suhtautuvat ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijatehtävissä toimivat. Kriittisyys kasvaa vanhemmissa ikäluokissa ja hyvätuloisissa, lehti kirjoittaa.

    Puoluekannan perusteella tarkasteltuna eniten kriittisiä löytyy oppositiopuolueiden äänestäjistä.

    Lisäksi miehet olivat lehden mukaan naisia kriittisempiä maakuntauudistuksen suhteen.

    Sote-uudistusta puolestaan pidettiin tarpeellisempana kuin maakuntauudistusta. Kyselyyn vastanneista 46 prosenttia pitää uudistusta tarpeellisena ja 43 prosenttia tarpeettomana. 12 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa asiaan.

    Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten 1  083 ihmistä 9.–10 elokuuta. Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    maakuntauudistus
    sote-uudistus
    Iltalehti
    suomalaiset
    mielipidekysely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria