• Puolustusministeri Häkkänen selitteli reserviläispuheitaan eduskunnan kyselytunnilla

    Häkkänen myönsi, että hänen sanavalintansa asiaa koskeneessa lehtihaastattelussa eivät olleet onnistuneita.
    Häkkänen myönsi, että hänen sanavalintansa asiaa koskeneessa lehtihaastattelussa eivät olleet onnistuneita. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Häkkänen myönsi, että hänen sanavalintansa asiaa koskeneessa lehtihaastattelussa eivät olleet onnistuneita. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Politiikka
    8.2.202420:51
    STT–

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) puheet reservistä eroamisen estämisestä nousivat torstaina esille myös eduskunnan kyselytunnilla, kun keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska peräsi selvyyttä Häkkäsen vaihteleviin kommentteihin.

    ”Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa pitää käyttää erittäin harkittuja ja vakaita puheenvuoroja”, Ovaska painotti kyselytunnilla.

    Häkkänen myönsi, että hänen sanavalintansa asiaa koskeneessa lehtihaastattelussa eivät olleet onnistuneita, mutta sanoi myös, että kysymys reservistä eroamisesta vain omalla ilmoituksella on jossain vaiheessa selvitettävä. Kysymys on Häkkäsen mukaan oleellinen, sillä Suomen puolustus perustuu reserviläisarmeijaan. Samassa yhteydessä on Häkkäsen mukaan tarkasteltava reserviin palaamista siviilipalveluksesta.

    ”Se ei ole aiheellista nyt, hanke ei ole siis käynnissä tällä hetkellä, vaan puolustusselonteon yhteydessä rauhassa ja maltilla käydään tämä läpi”, Häkkänen sanoi.

    ”Meillä ei ole tällä hetkellä tässä mitään hälytysmerkkejä. Meillä on laaja reservi, vahva maanpuolustustahto. Mutta pienetkin yksityiskohdat on perattava läpi”, Häkkänen sanoi.

    ”Reservi on vahva, vapaaehtoisia tulee ovista ja ikkunoista paljon enemmän kuin näitä eroajia.” Antti Häkkänen

    Häkkänen muistutti kyselytunnilla, että Suomessa on koettu reservistä eroamisaaltoja muun muassa Krimin miehityksen yhteydessä ja Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa kaksi vuotta sitten. Hyökkäyssodan alkaessa reservistä eroajia oli Häkkäsen mukaan lähes 4 000.

    ”Edelleen luvut ovat pieniä, mutta keskustelu siitä, onko tämä jatkossakin vain ilmoitusluontoinen asia, on ihan vakava kysymys, ja se on pohdittava ihan huolella ja maltilla”, Häkkänen sanoi.

    Kaiken kaikkiaan Suomessa on Häkkäsen mukaan erittäin hyvä tilanne maanpuolustustahdon osalta.

    ”Se on Euroopan ennätyslukemissa, reservi on vahva, vapaaehtoisia tulee ovista ja ikkunoista paljon enemmän kuin näitä eroajia”, Häkkänen sanoi.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa