• Pääministeri Sipilän kirja julkaistaan tänään – luvassa näkemyksiä tulevasta

    Koko Suomen taajuudella -kirjassa käydään läpi mennyttä ja visioidaan tulevaa.
    Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo kirjassa näkemyksiään tulevasta ja käy läpi mennyttä.
    Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo kirjassa näkemyksiään tulevasta ja käy läpi mennyttä. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    28.2.201911:07
    STT

    Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän kirjoittama kirja julkaistaan tänään keskustan puoluetoimistolla. Sipilä kertoo kirjassa näkemyksiään tulevasta ja käy läpi mennyttä.

    Sipilä mainosti kirjaansa Twitterissä aiemmin tässä kuussa. Hän kertoi julkaisevansa ”kirjasen”, jonka nimi on Koko Suomen taajuudella.

    Keskustan kannatus on notkahtanut tällä vaalikaudella, ja puolue on jäänyt gallupeissa selvästi SDP:n ja kokoomuksen taakse.

    Eduskuntavaalien lähestyessä pääministeripuolueen kannatus on päätynyt 15 prosentin tuntumaan.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    Koko Suomen taajuudella
    Keskusta
    kirjajulkaisu
    poliittinen visiointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle