• Suomen alkuvuoden bruttokansantuote on tarkentunut alaspäin, kasvoikin vain 0,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä

    Aiemmin arvioitua heikommista luvuista huolimatta taantumajakso näyttäisi katkenneen ainakin hetkellisesti.
    Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.
    Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Kuva: LEHTIKUVA / Timo Aalto
    Uutiset|Talous
    31.5.202309:13
    STT

    Suomen tammi–maaliskuun bruttokansantuote (bkt) on tarkentunut alaspäin. Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi tammi–maaliskuussa 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

    Aiemmin kerrotun pikaennakon mukaan lukema olisi ollut 1,1 prosenttia.

    Investoinnit vähenivät selvästi. Viennin ja yksityisen kulutuksen volyymit pysyivät edellisen neljänneksen tasolla.

    Twitterissä Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala kuvaa julkaistuja lukuja kylmäksi suihkuksi.

    ”Talous ei kasvanut likimainkaan ennakkotietojen veroisesti”, Vesala kirjoittaa.

    Pikaennakko perustuu toimialojen tuotantotietoihin, mutta tarkentuneissa luvuissa on mukana myös se, miten esimerkiksi vienti ja investoinnit ovat kehittyneet. Asiaa avaa yliaktuaari Samu Hakala Tilastokeskuksesta.

    Vuositasolla bruttokansantuote pieneni. Työpäiväkorjattu bruttokansantuote oli tammi-maaliskuussa 0,3 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

    Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist pitää tarkentuneita lukuja ennakkotietoja uskottavampina.

    "Arviota suhdannekehityksestä korjattiin tuntuvasti alaspäin, mikä sopii paremmin vallitsevaan tulkintaan Suomen talouden tilasta. Aiemmin julkistetut kasvuluvut olivat epäilyttävän korkeita. Ei nyt ole mikään nousukausi meneillään”, kirjoittaa Appelqvist kommentissaan.

    Aiemmin arvioitua heikommista luvuista huolimatta taantumajakso näyttäisi katkenneen ainakin hetkellisesti. Viime vuoden jälkipuoliskolla koettiin Suomessa lievä taantumajakso, kun kokonaistuotanto supistui kahtena peräkkäisenä neljänneksenä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle