• Pöytyällä taas susipentue

    Varsinais-Suomen Pöytyällä on kesän ja syksyn aikana havaittu merkkejä susipentueesta. Marraskuussa nähtiin viiden suden lauma. Satakunnassa on havaittu kahdeksan pennun susipentue.
    Susi
Ähtärin eläinpuisto
    Susi Ähtärin eläinpuisto Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    28.11.201308:00
    MT toimitus

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) mukaan Varsinais-Suomessa on syntynyt susipentue joka vuosi vuodesta 2005 lähtien.

    Tämän vuoden marraskuussa Pöytyällä saatiin näkö- ja jälkihavaintoja viiden suden laumasta. Havaintoja tukee maastosta löytynyt susipentueen kohtaamispaikka, josta löytyi jälkiä, jätöksiä, saaliseläinten tähteitä, makauksia ja pentujen pureskelemia puunkappaleita.

    Pentuelauman lisäksi Pöytyän, Laitilan, Mynämäen ja Nousiaisten seudulla on nähty kolmen suden lauma.

    Aiemmin tänä vuonna nähtiin Satakunnassa Huittisten, Kokemäen, Köyliön ja Säkylän alueella susipentue, jossa oli kahdeksan pentua. Huittisissa ja Köyliössä susia on nähty myös asutuksen lähellä.

    Muualla Satakunnassa on havaittu yksittäisiä susia sekä Keski- ja Pohjois-Satakunnassa susipari tai susikolmikko.

    Sudet ovat tappaneet Satakunnassa lampaita neljällä tilalla, Varsinais-Suomessa yhdellä. Lampaita on menetetty noin 55.

    Satakunnassa on lisäksi tiedossa yksi varmistettu ja yksi todennäköinen koiravahinko.

    Rktl pyrkii selvittämään alueiden tarkan susimäärän talven aikana.

    Artikkelin aiheet
    susipentue
    susi
    Pöytyä
    Satakunta
    eläinten havainnot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria