• Päivä on tänään lyhimmillään – loppuviikosta pimeys alkaa kaikota

    Eteläisellä pallonpuoliskolla on tänään vastaavasti vuoden pisin päivä.
    Aurinko on eteläisellä taivaalla tänään matalammillaan. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan.
    Aurinko on eteläisellä taivaalla tänään matalammillaan. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan. Kuva: LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Uutiset
    21.12.201709:12
    STT

    Tänään on vuoden lyhin päivä eli talvipäivänseisaus. Aurinko paistaa suoraan kauriin kääntöpiirille ja pohjoisella pallonpuoliskolla päivä on lyhimmillään.

    Aurinko on eteläisellä taivaalla matalammillaan, ja Lappia halkovan pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan.

    Helsingissä päivän pituus on noin viisi tuntia ja 49 minuuttia. Jyväskylässä päivällä on pituutta noin viisi tuntia ja Oulussa noin kolme ja puoli tuntia.

    Loppuviikosta päivä alkaa vähitellen pidetä, ja maaliskuun lopulla kevätpäiväntasauksen aikaan päivä ja yö ovat yhtä pitkiä.

    Eteläisellä pallonpuoliskolla on tänään vastaavasti vuoden pisin päivä.

    Artikkelin aiheet
    talvipäivänseisaus
    päivän pituus
    Aurinko
    Suomi
    vuodenajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria