• Ennuste: Euroskeptiset voittavat EU-vaaleissa, sosiaalidemokraatit menettävät eniten paikkojaan

    EU-parlamenttivaalit järjestetään ensi toukokuussa.
    Brexit vähentää toukokuussa 2019 valittavan europarlamentin paikkoja.
    Brexit vähentää toukokuussa 2019 valittavan europarlamentin paikkoja. Kuva: Laura Kuivalahti
    Uutiset
    18.2.201913:47
    Maria Pohjala

    Europarlamenttivaalien ensimmäiset ennusteet on julkaistu.

    Euroopan parlamentin suurimmat valtapuolueet ovat kärsimässä kevään eurovaaleissa selvän vaalitappion. Näin selviää Euroopan parlamentin ja tutkimusyhtiö Kantar Publicin tekemästä ennusteesta.

    Ennuste on tehty uusien paikkamäärien perusteella olettaen, että Britannia poistuu EU:sta maaliskuun lopussa. Uudessa parlamentissa on 705 paikkaa nykyisen 751:n sijaan.

    Suurin euroryhmä, keskusta-oikeistolainen EPP olisi ennusteen mukaan menettämässä 34 paikkaa ja toisiksi suurin ryhmä, sosiaalidemokraattinen S&D 51 paikkaa. S&D:n paikkamäärä laskisi siis noin lähes kolmanneksella ja EPP:n 16 prosenttia nykyisestä. Näiden ryhmien osuus kaikista europarlamentin paikoista laskisi siis noin 10 prosenttiyksikköä.

    Erityisesti sosiaalidemokraattien uskotaan kokevan tappiota useiden suurimpien jäsenmaiden kansallisilla vaalikentillä.

    Euroskeptinen puolue ENF on sen sijaan kasvattamassa paikkojaan merkittävästi ja sen paikkamäärä on kasvamassa 22 hengellä. Maltillisin konservatiiviryhmä ECR menettää brittiedustajansa ja kutistuu 24 paikalla.

    Alden uskotaan pärjäävän vaaleissa hyvin. Sillä edustus lisääntyy arvion perusteella seitsemällä paikalla. Suomesta Aldeen kuuluu keskusta sekä EPP:hen kokoomus ja kristillisdemokraatit.

    Euroskeptisten ryhmien edustajat ovat kolmessa eri puolueessa: ECR:ssä, ENF:ssä sekä EFDD:ssä sekä sitoutumattomissa. Ne eivät siis ole ennusteen mukaan liittymässä yhdeksi ryhmäksi, kuten aiemmin on povattu.

    Lue myös:

    Brexit myllää EU-parlamentin rakennetta – Suurin vaikutus EU:n demarien ja euroskeptisten riveihin

    Artikkelin aiheet
    EU-vaalit 2019
    euroskeptisyys
    sosiaalidemokraatit
    Euroopan parlamentti
    puolueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria