• Puolustusministeri Kaikkonen: Yhdysvaltojen palaaminen neuvottelupöytiin olisi toivottavaa

    "Yhdysvaltain tuleva politiikka toki kirkastuu lähitulevaisuudessa, kun vaalien tulos vahvistuu", Kaikkonen totesi valtakunnallisen maanpuoustuskurssin avajaisissa.
    Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) puhumassa valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin kaupungintalolla tänään. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) puhumassa valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin kaupungintalolla tänään. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    9.11.202012:19
    STT

    Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos vahvistaa odotuksia, että maa olisi palaamassa nykyistä vahvemmin kansainväliseen yhteistyöhön.

    "On vahvistumassa toivetta siitä, että Yhdysvallat saattaisi olla niin sanotusti palaamassa pöytiin, eli palaamassa erilaisiin kansainvälisiin organisaatioihin ja neuvotteluihin. Tämä olisi aivan toivottavaa", Kaikkonen sanoi.

    Kaikkonen puhui 235. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä.

    "Mutta Yhdysvaltain tuleva politiikka toki kirkastuu lähitulevaisuudessa, kun vaalien tulos vahvistuu ja uusi hallinto alkaa kertoa omista linjauksistaan ja nähdään, miten se myös käytännössä toimii", Kaikkonen totesi.

    Yhdysvaltojen tuleva presidentti Joe Biden on muun muassa luvannut maansa liittyvän pikavauhtia takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Biden aikoo myös kumota presidentti Donald Trumpin päätöksen vetäytyä Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta.

    Presidentti Sauli Niinistö arveli sunnuntaina, että Yhdysvalloilta on lupa odottaa selvempää sitoutumista järjestäytyneen kansainvälisen yhteistyön piiriin.

    "Me toivomme tietysti etenkin paluuta Pariisin pöytään, kansainväliseen ilmastosopimukseen. Muutos voi näkyä myös Yhdysvaltain tavassa toimia niin YK-järjestelmässä kuin Natossa", Niinistö kirjoitti.

    Lue lisää: Bidenille sataa onnitteluja johtajilta ympäri maailman, mutta jotkut ovat hiljaa – Niinistö onnitteli Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajaa

    Artikkelin aiheet
    Antti Kaikkonen
    Yhdysvallat
    Joe Biden
    ulkopolitiikka
    maanpuolustuskoulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria