• Pohjois-Karjalaan haluttaisiin lisää karhun kaatolupia

    Uutiset
    21.8.201516:00
    Liisa Yli-Ketola

    Karhupaikkakuntana jälleen viikonloppuna festivaalinsa ansiosta profiloituva Ilomantsi on saanut täksi syksyksi kuusi karhun kaatolupaa.

    Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) on asiasta tuohduksissaan.

    "Tällä alueella jo pentutuotanto on moninkertainen kuuteen kaatolupaan verrattuna. Karhukanta kasvaa räjähdysmäisesti, ja byrokraattinen lupakäytäntö vain kasvattaa riskejä siihen, että karhut tulevat pihoille", Hoskonen sanoo.

    Hänen mukaansa lupia myöntävän maa- ja metsätalousministeriön pitäisi ryhdistäytyä ja jalkauttaa lupapolitiikka riistanhoitoyhdistyksille.

    "Nykykäytäntö on viranomaisilta selkeä viesti, ettei maaseudun asukkaista edes välitetä. Kentältä saadaan jatkuvasti viestiä karhujen lisääntymisestä, mutta viranomaiset eivät tee asialle mitään", Hoskonen harmittelee.

    Metsästäjissä on herättänyt kiukkua myös metsästyslakiin keväällä kirjattu muutos, ettei koiran kanssa jäljitystä saa aloittaa riistapelloilta. Riistapelto on tulkittavissa kielletyksi ravintohoukuttimeksi.

    Lakiin ei kuitenkaan kirjattu välimatkoja, joiden päästä riistapellosta saa ampua. Nyt Itä-Suomen poliiseille on laadittu ohje, että etäisyyttä riistapellosta on oltava 200 metriä.

    Koirien reitit voidaan tutkia tutkien avulla, joten nyt koirien avulla tapahtuvaa metsästystä hankaloittaa uuden lain tulkinnan epäselvyydet.

    Kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) teki asiasta kirjallisen kysymyksen elokuun alussa. Siinä hän perää hallitukselta lain tarkentamista siten, että viljalaidun ja riistapelto olisivat jatkossa samanveroisia viljapellon kanssa. Viljapelloilta karhun saa kaataa.

    Liisa Yli-Ketola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsastus
    riistanhoito
    metästyslaki
    Pohjois-Karjala
    Ilomantsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle