• SDP aloittaa puoluekokouksensa – Marin pitää jäähyväispuheen puoliltapäivin

    Kolmipäiväisen kokouksen aikana puolueelle valitaan myös uusi varapuheenjohtajisto, puoluesihteeri, puoluehallitus ja puoluevaltuusto.
    SDP:n väistyvä puheenjohtaja Sanna Marin pitää kokouksen alussa puolenpäivän aikaan jäähyväispuheensa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    SDP:n väistyvä puheenjohtaja Sanna Marin pitää kokouksen alussa puolenpäivän aikaan jäähyväispuheensa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    1.9.202312:13
    STT–

    SDP:n puoluekokous alkaa tänään Jyväskylässä. Kokouksen ohjelmassa on tänään muun muassa puolueen puheenjohtajan valinta.

    Ehdolla ovat SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja kansanedustaja Krista Kiuru. Eduskuntaryhmää tällä hetkellä johtavaa Lindtmania on pidetty ylivoimaisena suosikkina tehtävään.

    Ensimmäistä kertaa SDP:n historiassa puheenjohtajasta on käyty neuvoa-antava jäsenäänestys, jonka tulos selviää alkuillasta. Jos toinen ehdokkaista saa selvästi enemmän ääniä, on odotettavissa, että vähemmän ääniä saanut luopuu kisasta. Silloin ei tarvita äänestystä puoluekokouksessa. Puolueen sääntöjen mukaan äänestys on kuitenkin mahdollinen.

    Kolmipäiväisen kokouksen aikana puolueelle valitaan myös uusi varapuheenjohtajisto, puoluesihteeri, puoluehallitus ja puoluevaltuusto.

    Väistyvä puheenjohtaja Sanna Marin pitää kokouksen alussa puolenpäivän aikaan jäähyväispuheensa. 37-vuotias pirkanmaalainen kansanedustaja nousi SDP:n johtaman hallituksen pääministeriksi joulukuussa 2019. Hän voitti täpärästi Antti Lindtmanin äänestyksessä pääministeriehdokkuudesta. Marin valittiin tämän jälkeen seuraavassa puoluekokouksessa myös puolueen puheenjohtajaksi.

    Pääministerikaudelle sattui kaksi isoa kansainvälisen tason kriisiä, koronapandemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan. Nuorena pääministeriksi nousseesta Marinista tuli maailmanluokan tähti, mutta tehtävään liittyvä suuri vastuu myös kuormitti.

    Kevään eduskuntavaalien jälkeen Marin ilmoitti monien suureksi yllätykseksi, ettei aio jatkaa puheenjohtajana. Marin sanoi haluavansa elää vaihteeksi vähän rauhallisempaa elämää.

    ”On suoraan tunnustettava, että myös oma kestokykyni ja kantokykyni on näiden vuosien aikana välillä ollut koetuksella”, Marin sanoi tiedotustilaisuudessa tuolloin.

    Marin jatkaa rivikansanedustajana kolmatta kautta.

    SDP:n puoluekokous järjestetään kolmen vuoden välein.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa