• Yle: Jaakko Teppo on kuollut

    Teppo tunnettiin kuplettilaulajana ja kansantaiteilijana.
    Kansantaitelija Jaakko Teppoa haastateltiin Maaseudun Tulevaisuuteen vuonna 2019.
    Kansantaitelija Jaakko Teppoa haastateltiin Maaseudun Tulevaisuuteen vuonna 2019. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Kulttuuri
    27.2.202409:48
    Jukka Koivula

    Kansantaiteilija Jaakko Teppo on kuollut, uutisoi Yle. Hän oli kuollessaan 71-vuotias.

    Teppo tunnettiin kuplettilaulajana ja kansantaiteilijana. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan olivat muun muassa Pamela, Pilkillä, Hilma ja Onni sekä Sammakkoprinssi.

    Tepon menestyksekäs esiintyjän ura päättyi aivoinfarktiin vuonna 1995. Hänet palkittiin Suomi-palkinnolla vuonna 2022.

    Lisää aiheesta
    • Sairaus tekee liikkumisen vaikeaksi, mutta Jaakko Teppo osaa antaa arvoa sille, että kävely onnistuu vielä omin jaloin.

      "Ruikonperän multakurkun" ura katkesi dramaattiseen halvaantumiseen: "Ilman valtion taiteilijaeläkettä suolat olisivat loppuneet kupista ja kuhmut otsasta”

    • Joensuun kesäteatterissa esitetään parhaillaan Jaakko Tepon lauluihin ja tarinoihin perustuvaa musiikkikomediaa Toivo Ryynäsen elämä ja teot.

      Laulaja Jaakko Teppoa ärsyttää perussuomalaisten maahanmuuttolinja: ”Ihmisarvo on jakamaton juttu"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta