• Jos käytät pimeällä pyöräillessäsi valoa, edustat nyt enemmistöä – takavalon käytössä silti vielä parannettavaa

    Ensi vuoden kesäkuussa voimaan tulevassa uudessa tieliikennelaissa punainen takavalo on määritelty pakolliseksi varusteeksi myös pyöräilijöille.
    Yhteyspäällikkö neuvoo kohdistamaan valaisimen suunnan niin, ettei se osoita suoraan vastaantulevien silmiin.
    Yhteyspäällikkö neuvoo kohdistamaan valaisimen suunnan niin, ettei se osoita suoraan vastaantulevien silmiin. Kuva: Pixabay
    Uutiset
    18.10.201923:15
    Matti Tuominen

    Liikenneturvan seurantojen mukaan pyöräilijöiden valojen käytössä on vielä parannettavaa, vaikka vuosien varrella tilanne onkin parantunut. Seurantojen perusteella valoa käytti vuonna 2018 reilusti yli puolet pyöräilijöistä.

    “Pimeällä, hämärässä, sadekelillä tai kun näkyvyys on muutoin heikentynyt, on pyörän ja pyöräilijän näkyvyys tärkeä turvallisuustekijä. Pyörän valo on tarpeen, polkee sitten pimeällä metsätiellä tai valaistussa taajamassa”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa muistuttaa tiedotteessa.

    Pyörässä tulisi olla vaaleaa valoa näyttävä etuvalo sekä lisäksi etu-, taka- ja sivuheijastimet, kun ajetaan pimeällä tai hämärässä. Etuheijastimen on oltava valkoinen ja takaheijastimen punainen. Etuvalo saa olla kiinteää tai vilkkuvaa valoa näyttävä, mutta Liikenneturvan seurantojen mukaan enemmistö valoa käyttävistä pyöräilijöistä suosii kiinteää valoa.

    “Tasaisesti palavan pyöränvalon – ja siten pyöräilijän – etenemistä on helpompi seurata kuin vilkkuvalon. Kiinteä valo myös valaisee pyöräilijän edessä olevan ajoradan vilkkuvaa paremmin. Toiset tienkäyttäjät voivat myös kokea vilkkuvalon häiritseväksi", Piippa vinkkaa.

    Yhteyspäällikkö neuvoo kohdistamaan valaisimen suunnan niin, ettei se osoita suoraan vastaantulevien silmiin.

    "Kun valokeila osoittaa loivasti alaviistoon, nähdään hyvin eteenpäin, muttei häikäistä toisia. Vanhempien tehtävänä on varmistaa lapsensa pyörän valot ja heijastimet kuntoon”, Piippa sanoo.

    Punainen takavalo ei pyörässä ole vielä pakollinen, mutta se lisää pyöräilijän näkyvyyttä, kun liikutaan pimeällä tai hämärässä pimeän. Liikenneturvan tekemien seurantojen mukaan vain noin joka kuudes pyöräilijä käyttää takavaloa. Pimeällä näkyvyyttä edistävät myös pyöräilijän heijastimet, heijastavat vaatteet tai heijastinliivi.

    “Se, että itse näkee polkea eteenpäin, ei vielä tarkoita, että muut liikenteessä havaitsisivat sinut", Piippa korostaa.

    Ensi vuoden kesäkuussa voimaan tulevassa uudessa tieliikennelaissa punainen takavalo on määritelty pakolliseksi varusteeksi myös pyöräilijöille.

    Lue myös:

    Liikenneturvan tutkimus osoittaa: Lähes puolet miehistä joutunut pyöräillessä haaveriin, naisista vain kolmannes

    Vuoden pyöräilykunnassa polkevat kaikenikäiset

    Kolumni: Ylistyslaulu polkupyörille

    Artikkelin aiheet
    pyöräily
    Liikenneturva
    tieliikennelaki
    pyörän valot
    liikenneturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria