• Senaattori MechelinillemuistomerkkiJanakkalaan

    Uutiset
    25.5.201216:00
    STT

    Senaattori Leo Mechelin sai keskiviikkona muistomerkin Janakkalaan. Noin 2,5 metriä korkea paasi on samaa Kalvolan graniittia kuin eduskuntatalo.

    Mechelin (1839–1914) kirjoitti ehdotuksensa Suomen perustuslaiksi Löyttymäen kartanossa Janakkalassa.

    Keskiviikkona tuli kuluneeksi 105 vuotta Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäisestä kokoontumisesta. Tuohon aikaan Mecheliniä luonnehdittiin Suomen kruunaamattomaksi kuninkaaksi.

    Mechelinillä oli useita suurtiloja, ja hän perusti Nokia-yhtiön ystävänsä kanssa. Lisäksi hän toimi muun muassa professorina.

    Kansallisbiografian mukaan Helsingissä on omistettu Mechelinille tammi 1899, katu 1917 ja aukio 1995. Walter Runebergin veistämä patsas on seissyt runsaat sata vuotta Säätytalon edustalla.

    Synnyinkaupunki Hamina on nimennyt Mechelinintien.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Leo Mechelin
    Janakkala
    muistomerkki
    historia
    Nokia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria