• Ranska nappasi STX:n risteilijätilauksen

    Valtion 44 miljoona euron tuki ei riittänyt tilauksen saamiseksi Turkuun. Ranskalaisten tarjous oli vastustamaton. Tilauksen menettäminen alkaa näkyä telakan työllisyydessä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    28.12.201212:21
    MT toimitus

    Laivavarustamo STX rakentaa kaksi loistoristeilijää Suomen Turun sijaan Ranskan Saint-Nazairessa.

    Risteilijävarustamo Royal Caribbean kertoo, että ranskalaisen telakan tarjous oli hinnaltaan vastustamaton.

    STX pyysi Suomen valtiolta 50 miljoonan euron lainaa risteilijätilauksen saamiseksi Turkuun. Viime viikolla hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti, ettei lainaa myönnetä.

    Valtio olisi kuitenkin tukenut yhtiötä yhteensä noin 44 miljoonan euron innovaatiotuilla.

    Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan päätös on merkittävä takaisku suomalaiselle telakkateollisuudelle.

    Vapaavuori korostaa, että valtio oli mukana kaikilla mahdollisilla ja käytettävissä olleilla keinoilla tukemassa alustilauksen saamista Turkuun.

    Turun telakka arvioi aiemmin, että jättitilaus olisi tuonut noin 12 000 henkilötyövuotta.

    Telakan pääluottamusmies Jari Aalto odottaa, että ison laivatilauksen menettäminen alkaa näkyä telakan työllisyydessä.

    ”Ei tämä vaikuta ensi viikolla eikä toivon mukaan ensi vuonnakaan. Vuonna 2014 seuraukset rupeavat varmaan tuntumaan. Tuon luokan tilauksia kun ei ihan joka vuosi ole saatavilla.”

    Aalto laskee, että jos tilaus ja siihen liittyvä optio toisesta aluksesta olisi saatu Turkuun, telakalla olisi riittänyt töitä vuoteen 2017 asti.

    Artikkelin aiheet
    risteilijätilaus
    telakkateollisuus
    Turku
    Saint-Nazaire
    STX
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle