• Teollisuusliitto hyväksyi neuvottelutulokset teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa

    Teollisuusliitto on hyväksynyt Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa neuvotellun ratkaisun teknologiateollisuudessa. Teollisuusliiton ilmoittamat lakot peruuntuvat.
    Neuvottelutuloksen hyväksymisestä kertoi Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Neuvottelutuloksen hyväksymisestä kertoi Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Työmarkkinat
    5.2.202316:22
    STT

    Teollisuusliitto on hyväksynyt Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa neuvotellun ratkaisun teknologiateollisuudessa. Myös Kemianteollisuuden kanssa sovittu ratkaisu on hyväksytty.

    Asiasta kertoi Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

    Työnantajapuoli on omalta osaltaan jo hyväksynyt ratkaisun.

    Sopimukset ovat kaksivuotisia, ja kustannusvaikutus on yhteensä seitsemän prosenttia. Teknologiateollisuudessa palkat nousevat tänä vuonna 3,5 prosenttia yleiskorotuksella ja 400 euron kertaerän verran. Tämän vuoden kustannusvaikutus on 4,5 prosenttia.

    Ensi vuonna palkat nousevat kaksi prosenttia yleiskorotuksella ja 0,5 prosenttia työnantajan jakamana eränä. Kustannusvaikutus on 2,5 prosenttia.

    Teollisuusliiton hallinto käsitteli neuvottelutuloksia, jotka liitto saavutti perjantaina Teknologiateollisuuden työnantajien ja Kemianliiton kanssa.

    Sopu merkitsee, että Teollisuusliiton ilmoittamat lakot peruuntuvat. Liitto oli jättänyt lakkovaroituksen kolmipäiväisistä työnseisauksista 8.–10. sekä 15.–17. helmikuuta. Ensimmäinen teknologiateollisuuden lakko oli tällä viikolla keskiviikosta perjantaihin.

    Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi oli tyytyväinen lakonuhkien väistymiseen, vaikka palkkasopu löytyi lopulta hänen mielestään erittäin korkeilla prosenteilla.

    ”Korkeat prosentit tuovat valitettavasti merkittävän riskin kilpailukyvyn heikentymisestä, sillä yritysten toimintaympäristö on poikkeuksellisen epävarma. Ratkaisun kanssa pärjätään, jos talouden pohja ei petä odottamattomalla tavalla. On kuitenkin selvää, että monille yrityksille palkkaratkaisu on kipurajalla tai sitäkin vaikeampi”, Ruohoniemi sanoo tiedotteessa.

    Kemianteollisuuden ratkaisu poikkeaa teknologiateollisuuden ratkaisusta siinä, että korkeampi korotus tulee vasta ensi vuonna.

    Palkoista neuvoteltu pitkään

    Teknologiateollisuuden työnantajien ja Teollisuusliiton työriitaa on pidetty työmarkkinakierroksen tärkeimpänä, koska muilla aloilla seuraillaan usein teknologiateollisuuden palkkaratkaisua.

    Neuvotteluja ehdittiin käydä jo elokuusta lähtien. Tekstikysymyksistä päästiin neuvottelutulokseen jo ennen joulua, minkä jälkeen on neuvoteltu palkankorotuksista. Neuvotteluihin haastetta on tuonut erityisesti korkea inflaatio, joka on lisännyt työntekijäpuolen painetta saada sovittua reiluista palkankorotuksista.

    Valtakunnansovittelija teki jo viime viikolla työriidassa sovintoesityksen, jonka työnantajapuoli olisi hyväksynyt, mutta jonka Teollisuusliitto hylkäsi.

    Teknologiateollisuuden työnantajilla on meneillään työriidat myös YTN:n ja Ammattiliitto Pron kanssa. YTN:n ja Pron kanssa sovittelu jatkuu sunnuntaina.

    Jos teknologiateollisuudessa päästään ratkaisuun, voi se auttaa myös muiden keskeisten työriitojen ratkaisussa. Lakot uhkaavat sekä kaupan alalla että kuljetusalalla. Kaupan alalla Palvelualojen ammattiliitto PAMin ensimmäinen lakko alkaa torstaina, jos sopua ei saavuteta ennen sitä. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT uhkaa aloittaa lakon satamissa ja kuljetusalalla 15. helmikuuta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä