• Saamelaiskiista-teos lahjoituksena kaikille kansanedustajille

    Kiista saamelaiskäräjälain ja ILO169-sopimuksen ympärillä on jatkunut jo 20 vuotta.
    Saamelaisaktivistit vierailemassa eduskunnassa maaliskuussa.
    Saamelaisaktivistit vierailemassa eduskunnassa maaliskuussa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    11.12.201515:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Suomen saamelaisnuoret ry, City Sámit ry sekä Suohpanterror-taiteilijakollektiivi lahjoittavat saamelaiskulttuurin professorin Veli-Pekka Lehtolan kirjoittaman teoksen Saamelaiskiista kaikille kansanedustajille.

    Kirjassaan Lehtola käy läpi saamelaiskäräjälain ja ILO169-sopimuksen ympärillä kaksikymmentä vuotta jatkunutta kiistaa siitä, kuka on saamelainen. Professori käsittelee teoksessaan niitä väittämiä ja argumentteja, joita saamelaiskiistassa on käytetty.

    "Tarkoituksenamme on tuoda kansanedustajille oikeaa tietoa ja kiinnittää heidän huomionsa Suomessa lisääntyvään saamelaisvastaisuuteen, joka on johtanut monien tärkeiden lakihankkeiden kaatumiseen kuluvana vuonna. Nämä lakihankkeet olisivat parantaneet saamelaisten asemaa huomattavasti Suomessa", kertoo Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja Ida-Maria Helander.

    Artikkelin aiheet
    saamelaiskiista
    saamelaiskulttuuri
    saamelaiskäräjälaki
    ILO169-sopimus
    Veli-Pekka Lehtola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria