• Liikenteessä ja riennoissa paloi entistä enemmän rahaa

    Kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat reaalisesti 3,5 prosenttia kulutusyksikköä kohti vuodesta 2006 vuoteen 2012. Etenkin liikenteeseen, kulttuuriin ja vapaa-aikaan rahaa meni aiempaa enemmän, kertoo Tilastokeskus.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    30.12.201316:04
    MT toimitus

    Tilastokeskuksen mukaan liikennekulujen lisäystä selittää osin muuttunut tilastointi. Tietoliikennekulujen kasvua ovat kiihdyttäneet puolestaan älypuhelinten ja nopeiden internetyhteyksien yleistyminen.

    Elintarvikkeiden ja asumisen kulutusmenot säilyivät samalla tasolla vuosina 2006–2012.

    Kulutusmenot olivat vuonna 2012 kulutusyksikköä kohti noin 24 000 euroa.

    Kulutusyksiköt perustuvat teollisuusmaiden järjestön OECD:n luomaan asteikkoon. Kotitalouden ensimmäinen aikuinen on yksi kulutusyksikkö. Jos perheessä on enemmän kuin yksi aikuinen, muiden yksikkökoko lasketaan muun muassa iän perusteella. Esimerkiksi perhe, jossa on kaksi aikuista ja yksi lapsi, on yhteensä 1,8 kulutusyksikköä.

    Eniten reaalinen kulutus kasvoi vuosina 2006–2012 alemmilla toimihenkilöillä, työntekijöillä ja yrittäjillä.

    Yrittäjät kuluttivat 32 745 euroa, mikä oli pääryhmistä eniten. Ylemmät toimihenkilöt kuluttivat 31 565, alemmat toimihenkilöt 27 062 ja maatalousyrittäjät 25 065 euroa.

    Vähiten kuluttivat työttömät ja opiskelijat, joiden kulutusmenot olivat noin 15 000 euroa.

    Artikkelin aiheet
    kulutusmenot
    kotitaloudet
    Tilastokeskus
    liikenne
    vapaa-aika
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle