• Varat 2,2 miljoonaa, velat 5,9 miljoonaa – Psykoterapiakeskus Vastaamo asetettiin konkurssiin

    Aiemmin Vastaamo oli asetettu selvitysmenettelyyn.
    Psykoterapiakeskus Vastaamo asetettiin konkurssiin. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Psykoterapiakeskus Vastaamo asetettiin konkurssiin. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    15.2.202111:43
    STT

    Tietomurron kohteeksi joutunut Psykoterapiakeskus Vastaamo on asetettu konkurssiin, kerrotaan Helsingin käräjäoikeudesta. Yritystä haettiin konkurssiin viime viikolla.

    Vastaamo oli aiemmin asetettu selvitysmenettelyyn, mutta yhtiön tilannetta arvioituaan selvitysmies päätti, ettei selvitystilamenettelyn tekeminen ole mahdollista. Konkurssihakemuksen mukaan Vastaamon varat ovat 2,2 miljoonaa euroa ja velat 5,9 miljoonaa.

    Vastaamo on kertonut, että sen liiketoiminta on tarkoitus myydä Vervelle. Liiketoiminnan myyminen edellyttää Vastaamon konkurssipesän pesänhoitajan sekä velkojien hyväksyntää.

    Artikkelin aiheet
    Vastaamo
    konkurssi
    oikeusprosessi
    terveydenhuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria