• Puolueensa sote-osaajana tunnettu Aki Lindén nousee perhe- ja peruspalveluministeriksi ensi viikolla

    Tammikuun aluevaaleissa Lindén sai toiseksi eniten ääniä Suomessa.
    Aki Linden valittiin Krista Kiurun seuraajaksi.
    Aki Linden valittiin Krista Kiurun seuraajaksi. Kuva: LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Uutiset
    27.1.202218:37
    STT

    Perhe- ja peruspalveluministeriksi nousee kansanedustaja Aki Lindén (sd.). Lindén aloittaa tehtävässä jo ensi viikolla, sillä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) jatkaa sairauslomaansa ja jää äitiysvapaalle jo ensi viikon torstaina.

    Lindén on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka eläköityi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) toimitusjohtajan tehtävästä vuoden 2018 päätteeksi. Ennen Husia hän johti Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä vuodet 2001–2010.

    Taustansa myötä Lindén tunnetaan puolueensa sote-osaajina. Hän on opiskellut lääketieteen lisensiaatin ja valtiotieteen maisterin tutkinnot.

    Kansanedustajaksi siirryttyään Lindén on ehtinyt osoittaa kiinnostusta myös muuhun valtakunnanpolitiikkaan. Hän pyrki SDP:n varapuheenjohtajaksi ja puoluevaltuuston puheenjohtajaksi edellisessä puoluekokouksessa kesällä 2020, muttei tullut valituksi kumpaankaan tehtävään.

    Tammikuun aluevaaleissa Lindén sai toiseksi eniten ääniä Suomessa. Hän jäi toisen turkulaisen, opetusministeri Li Anderssonin (vas.) taakse vajaalla sadalla äänellä.

    SDP:n jäsen Lindén on ollut vuodesta 1994 alkaen. Hän lähti nuoruudessaan politiikkaan mukaan kommunistisen nuoriso- ja opiskelijaliikkeen kautta. Turussa asuva 69-vuotias Lindén on naimisissa, ja hänellä on kaksi lasta.

    Eduskunnassa hän on jäsenenä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sekä hallintovaliokunnassa.

    Perhe- ja peruspalveluministeri on toinen sosiaali- ja terveysministeriössä toimivista ministereistä. Tehtävä on tällä hallituskaudella ollut erityisen korostunut, sillä siinä on Kiurun voimin sorvattu niin sote-uudistusta kuin koronaepidemian hoitoa.

    Kiuru kertoi ennen joulua olevansa raskaana, ja hän on jäämässä tämän vuoksi tauolle ministerin tehtävästä. Laskettu aika on maaliskuun lopulla, ja Kiuru on ennakoinut palaavansa tehtävään syyskuussa.

    Tuuraajavalinnasta päätti SDP:n puoluevaltuusto. Päätöksessä korostui puolueen puheenjohtajan Sanna Marinin rooli. Marin teki ministeristä esityksen johtamalleen, aamupäivällä kokoontuneelle puoluehallitukselle, joka puolestaan teki esityksen puoluevaltuustolle. Puoluehallituksen jäsenet kertoivat ennakkoon, että esityksestä poikkeamista pidettäisiin hyvin poikkeuksellisena.

    Artikkelin aiheet
    Aki Lindén
    perhe- ja peruspalveliministeri
    SDP
    ministerinvaihdos
    sote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena