• CNN: Iran ilmoittaa sulkeneensa taas Hormuzinsalmen, syynä Yhdysvaltain merisaarto

    Iranilaisten lähteiden mukaan Iranin ja Yhdysvaltain väliset neuvottelut jatkuisivat maanantaina. Yhdysvallat ei ole vahvistanut, että neuvotteluja käytäisiin tuolloin.
    Hormuzinsalmi on jälleen suljettu, Iranista kerrotaan. Syyksi ilmoitetaan, ettei USA ole lopettanut merisaartoaan alueella.
    Hormuzinsalmi on jälleen suljettu, Iranista kerrotaan. Syyksi ilmoitetaan, ettei USA ole lopettanut merisaartoaan alueella. Kuva: Timo Filpus
    Uutiset|Ulkomaat
    18.4.202612:18
    Jukka Koivula

    CNN uutisoi, että Iran on ilmoittanut sulkeneensa Hormuzinsalmen uudelleen. Syyksi Iranin hallinto ilmoittaa Yhdysvaltain harjoittaman merisaarron, joka ei ole päättynyt, vaikka Iran eilen ilmoitti salmen avaamisesta.

    Iranin hallinnon mukaan Hormuzinsalmen sulkuun vaikuttavat lisäksi Yhdysvaltain ja Israelin jatkuvat tulitaukorikkomukset.

    Iranilaisten lähteiden mukaan Iranin ja Yhdysvaltain väliset neuvottelut jatkuisivat maanantaina. Yhdysvallat ei ole vahvistanut, että neuvotteluja käytäisiin tuolloin.

    Iranin kansallisen turvallisuuden neuvoston johtaja Ebrahim Azizi kommentoi Al Jazeeralle, että Iran sallii liikenteen vain kaupallisille aluksille, jotka ovat saaneet kulkuluvan Iranin vallankumouskaartin merivoimilta.

    Alusten tulee noudattaa ennalta määrättyä kulkureittiä ja niiden on maksettava Iranin vaatima maksu Hormuzinsalmen läpi seilaamisesta.

    CNN: Iran says Strait of Hormuz restrictions reimposed due to US ‘breaches of trust’

    Al Jazeera: Iran sets conditions for Strait of Hormuz passage

    Lisää aiheesta
    • Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat aikoo Iranin kanssa kaivaa maasta rikastetun uraanin, joka hautautui Yhdysvaltain viime vuonna Iraniin tekemissä iskuissa. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Iran ja USA jatkoivat toistensa uhkailemista – Iran: "Saarron jatkuessa Hormuzinsalmi ei pysy avoinna"

    • Merillä jo olevan venäläisöljyn myynnin sallimisella pyritään helpottamaan öljyn toimitushäiriöitä, joita Lähi-idän sodasta on aiheutunut. Arkistokuva. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Yhdysvalloilta uusi poikkeuslupa Venäjän öljynviennille

    • Ranska ja Britannia isännöivät tänään videokokousta, jossa suunniteltiin vapaan ja turvallisen merenkulun takaamista Hormuzinsalmessa. Kuvassa Britannian pääministeri Keir Starmer ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron. AFP / LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Ranska ja Britannia ovat valmiita johtamaan Hormuzinsalmen liikennettä turvaavaa toimintaa – mukana olisi kymmenkunta maata

    • Kuvituskuva.

      Ulkomaat | BBC: Iran ilmoitti Hormuzinsalmen avautuneen

    Artikkelin aiheet
    Iran
    yhdysvallat
    hormuzinsalmi
    merisaarto
    kansainväliset neuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena