• YM myönsi kunnille 1,5 miljoonaa euroa vihreän siirtymän tukea – katso lista hankkeista

    Ympäristöministeriö avaa seuraavan avustushaun maaliskuussa 2023.
    Avustettavat selvitykset ja kaavoitus liittyvät esimerkiksi suuren kokoluokan aurinko- ja tuulivoimatuotantoon.
    Avustettavat selvitykset ja kaavoitus liittyvät esimerkiksi suuren kokoluokan aurinko- ja tuulivoimatuotantoon.  Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Energia
    10.2.202314:15
    Katja Lamminen

    Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä runsaat 1,5 miljoonaa euroa avustuksia 18 kunnalle ja 10 maakunnan liitolle vihreän siirtymän investointihankkeita edistäviin selvityksiin ja kaavoitukseen.

    Avustettavat selvitykset ja kaavoitus liittyvät esimerkiksi suuren kokoluokan aurinko- ja tuulivoimatuotantoon, metanolilaitokseen, vetytankkausasemaan, lämmön kausivarastoon, maanalaiseen lämpöön sekä usean eri vihreän teknologian yhdistävään teollisuusalueisiin. Hankkeiden tulee noudattaa ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta.

    Avustuksilla edistetään vihreää siirtymää ja hallitusohjelman tavoitteita Suomen hiilineutraaliudesta vuonna 2035. Avustukset perustuvat vuoden 2022 talousarvioesitykseen ja vuoden 2022 toiseen lisätalousarvioon. Osa rahoista on peräisin Euroopan unionin NextGeneration EU -elpymis- ja palautumistukivälineestä, ja niiden käytöstä on linjattu Suomen kestävän kasvun ohjelmassa.

    Viime lokakuussa päättyneessä erityisavustushaussa määrärahaa oli jaossa noin 1,75 miljoonaa euroa. Ympäristöministeriö sai 46 hakemusta, joissa haettiin avustusta yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa.

    Aikaisemmassa, vuoden 2022 alussa toteutetussa avustushaussa ympäristöministeriö myönsi 435 400 euroa avustusta seitsemän kunnan ja maakuntaliiton selvityksiin ja kaavoitukseen.

    Ympäristöministeriö avaa seuraavan avustushaun maaliskuussa 2023.

    EU:n Next Generation -elpymis- ja palautusmistukivälineestä myönnetyt avustukset:

    Hyvinkään kaupunki, Hyvinkään Kulomäen lämmön kausivaraston asemakaavoitus, 52 500 e

    Lappeenrannan kaupunki, St1 Ihalaisen metanolilaitoksen viranomaisprosessien kehittäminen: asemakaava, selvitykset ja lupaprosessit, 66 640 e

    Lahden kaupunki, Vetytankkausaseman kaavoitusta tukeva selvitys, 28 000 e

    Tornion kaupunki 2.0, Arctio Industrial Park-yritysalueen asemakaavoitusta tukevat selvitykset, 117 778 e

    Pertunmaan kunta, Kuortin teollisuusalueen lisäkaavoitus aurinkosähköpuistolle ja biokaasulaitokselle, 13 510 e

    Kansallisesta määrärahasta myönnetyt avustukset:

    Pohjois-Savon liitto, Pohjois-Savon aurinkovoimapotentiaalin selvitys, 30 000 e

    Etelä-Savon liitto, Selvitys Etelä-Savon potentiaalisista uusiutuvan energian tuotantoalueista, 55 300 e

    Pohjanmaan liitto, Vihreän siirtymän investointien vauhdittaminen Pohjanmaalla –selvityshanke, 70 000 e

    Pohjois-Karjalan liitto, Pohjois-Karjalan tuulivoimapotentiaaliset alueet ja vaikutusten arviointi, 57 750 e

    Hämeen maakuntaliitto, Kanta-Hämeen uusiutuvan energian mahdollisuudet maakunnan hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi, maakuntakaavan taustaselvitys, 70 000 e

    Lapin liitto, Lapin tuulivoimaselvitys 2023-2024, 129 900 e

    Pirkanmaan liitto, Tuulienergian mahdollisuudet maakuntakaavassa Pirkanmaalla – osa II, 18 200 e

    Keski-Suomen liitto 2.0, Keski-Suomen maakuntakaavan 2040 tuulivoimamerkintöjen ja -määräysten kokonaisvaikutusten arviointi, 22 400 e

    Kymenlaakson liitto, Kymenlaakson Vetylaakso-innovaatioalustan investointien edistäminen alueidenkäytön suunnittelun keinoin, 28 000 e

    Päijät-Hämeen liitto, Lisää kestävää energiaa (LIKE), 49 000 €

    Pihtiputaan kunta, 3K Vihreän siirtymän esiselvitys -hanke / Pihtipudas - Pyhäjärvi – Kiuruvesi, 63 000 e

    Vaalan kunta, Vihreää virtaa Vaalasta - selvitys uusiutuvan energian tuottamisen mahdollisuuksista Vaalan kunnassa, 90 300 e

    Utajärven kunta, Mustikkakankaan teollisuusalueen kaavoitus ja siihen liittyvät selvitykset ja suunnittelu, 53 935 e

    Kärkölän kunta, Kärkölän uusiutuvan energiantuotannon alueiden selvitys, 60 157 e

    Kauhajoen kaupunki, Aronkylän teollisuusalueen uusiutuvan energian tuotanto, 34 300 e

    Joensuun kaupunki, Joensuun seudun yleiskaavan päivittäminen – energiainfrastruktuuri selvitys, 35 000 e

    Lohjan kaupunki 2.0, Selvitys uusiutuvan energian potentiaalista Lohjalla – varautuminen maankäytön suunnittelussa, 35 000 e

    Tampereen kaupunki, Selvitys maanalaisista energiaratkaisuista ja niiden potentiaalisista sijainneista Tampereella, 57 400 e

    Rautjärven kunta, Änkilän aurinkovoimapuiston yleiskaavoitus, 20 200 e

    Imatran kaupunki, Imatran kaupungin aurinkopuistojen yleis- ja asemakaavoitus, 56 000 e

    Pieksämäen kaupunki, Pieksämäen kaupungin aurinkosähkövoimalat, 49 000 e

    Lappeenrannan kaupunki, Huuhansuon aurinkovoimalan osayleiskaava, selvitykset ja lupaprosessit

    Loviisan kaupunki, Loviisan aurinkovoimakaavat ja –selvitykset, 83 104 e

    Artikkelin aiheet
    Ympäristöministeriö
    vihreä siirtymä
    kunnat
    avustukset
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi