• Useita kuollut ja sadattuhannet ilman sähköjä Yhdysvalloissa – talvimyrskyn aiheutti soikea polaaripyörre

    Lunta on kertynyt yli 30 senttiä jopa 15 osavaltiossa.
    Lumisateiden odotetaan jatkuvan Yhdysvalloissa paikallista aikaa vielä yön yli. Kylmien kelien ennustetaan jatkuvan alkavalla viikolla.
    Lumisateiden odotetaan jatkuvan Yhdysvalloissa paikallista aikaa vielä yön yli. Kylmien kelien ennustetaan jatkuvan alkavalla viikolla.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    26.1.202607:53
    STT

    Yhdysvalloissa sadattuhannet kotitaloudet ja yritykset ovat yhä ilman sähköjä maata kurittaneen talvimyrskyn jäljiltä. Myrsky on myös vaatinut toistakymmentä kuolonuhria.

    Laajalla alueella puhaltanut talvimyrsky on tuonut mukanaan lunta, räntää ja jäätävää sadetta aina eteläisestä Texasista koilliseen Uuteen-Englantiin asti. Ainakin 20 osavaltiota sekä pääkaupunki Washington ovat julistaneet hätätilan.

    Lunta on kertynyt yli 30 senttiä jopa 15 osavaltiossa, kertoo yhdysvaltalaismedia CNN. Monissa kaupungeissa koulut pysyvät maanantaina kiinni sään takia.

    Noin 850 000 asiakasta oli ilman sähköä myöhään sunnuntaina paikallista aikaa, kävi ilmi poweroutage.us-seurantapalvelun tiedoista. Eniten sähkökatkoja oli Tennesseessä, Mississippissä ja Louisianassa. Sähkökatkojen on pelätty jatkuvan jopa päivien ajan.

    Ainakin yhdentoista ihmisen epäillään kuolleen myrskyn vuoksi, kertoo CNN. Kuolemantapauksia on ollut New Yorkissa sekä Louisianan, Michiganin, Kansasin, Texasin ja Tennesseen osavaltioissa.

    Sunnuntailta peruttiin kaikkiaan yli 12 000 lentoa.

    CNN:n mukaan sunnuntai oli pahin lentoperuutuspäivä sitten koronapandemian. Myrskyn takia sunnuntailta peruttiin kaikkiaan yli 12 000 lentoa, selviää lentotietoja seuraavalta FlightAware-sivustolta. Myöhästymisiä oli yli 20 000.

    Lumisateiden odotetaan jatkuvan paikallista aikaa vielä yön yli maanantaille. Kylmien kelien ennustetaan jatkuvan alkavalla viikolla, ja viranomaiset ovat varoittaneet vaarallisen kylmän sään jatkuvan useita päiviä. Ihmisiä on kehotettu pysymään sisätiloissa.

    Myrsky johtuu polaaripyörteestä eli arktisesta kylmästä matalapaineen alueesta, jonka ympärillä tuulet kiertävät tavanomaisesti vastapäivään. Yleensä polaaripyörre vaikuttaa pohjoisnavan tienoilla, mutta on nyt venynyt soikeaksi, minkä vuoksi kylmä ilma leviää Pohjois-Amerikkaan.

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvaltain talvimyrsky 2026
    lentojen peruutukset
    polaaripyörre
    Lumi (Sää)
    Talvisää
    Yhdysvaltojen osavaltiot
    Lumimyrskyt
    Pohjois-Amerikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria