• Turveyrittäjä: ”Toimeentulo loppuu, kuka poliittisten päätösten hinnan maksaa?” – EU-rahoista ei ole apua akuuttiin kriisiin

    EU-rahoja voidaan käyttää koulutukseen. "Mitä hyötyä siitä on tähän tilanteeseen?"
    Marjo Väisäsen mukaan turveyrittäjät eivät aio vielä luovuttaa, vaikka tulevaisuus näyttää synkältä. ”Ensimmäiseksi olisi peruttava tuorein veronkiristys.”
    Marjo Väisäsen mukaan turveyrittäjät eivät aio vielä luovuttaa, vaikka tulevaisuus näyttää synkältä. ”Ensimmäiseksi olisi peruttava tuorein veronkiristys.” Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    5.12.202018:00
    Jouko Kyytsönen
    Marjo Väisänen lastasi Rautavaaralla keskiviikkona turvetta rekkaan Kuopiota lämmittämään.
    Marjo Väisänen lastasi Rautavaaralla keskiviikkona turvetta rekkaan Kuopiota lämmittämään. Kuva: Pentti Vänskä

    ”Turvealan tulevaisuus on muuttunut liian nopeasti synkäksi”, turveyrittäjä Marjo Väisänen Lapinlahdelta toteaa. ”Kysyntä vähenee sellaista vauhtia, että yrittäjiltä loppuu toimeentulo.”

    ”Silti yrittäjät eivät ole valmiita vielä luovuttamaan.”

    Pariskunta Marjo ja Arto Väisänen pyörittää Energiapalvelu Väisänen Oy:tä, joka tuottaa Kuopion Energialle turvetta kolmen auton ja yli kymmenen traktorin voimin.

    Yrityksessä muutos näkyy turpeen toimituskauden merkittävänä lyhenemisenä, sillä turve on muuttunut kulutushuipun polttoaineeksi. ”Monella muulla yrittäjällä tilanne on paljon huonompi.”

    Turvetuotantokaluston ja alueiden arvo on romahtanut puhtaasti poliittisten päätösten vuoksi. ”Kuka tämän maksaa yrittäjille?”, Väisänen kysyy.

    ”Huoltovarmuus pettää varmasti kovilla pakkasilla, jos turpeen alasajo jatkuu tätä vauhtia. Turve on aivan ylivoimainen, kun tehoa tarvitaan, ja turvetta on varmasti saatavissa.”

    Väisäsen mielestä ei voida olettaa, että töiden vähentyessä yrittäjät jäisivät ikään kuin varalle tuottamaan turvetta kylmän talven sattuessa.

    ”Nyt kysytään päättäjiltä, haluavatko he turvata huoltovarmuutta turpeella. Jos haluavat, ensimmäiseksi olisi peruttava hallituksen esitys turveveron nostosta, mikä voisi vielä vähentää hakkeen tuonnin kasvua.”

    ”Lisäksi pitää selvittää tarkkaan, mikä on tuontihakkeen todellinen hiilijalanjälki. Ei ole järkeä korvata turvetta hakkeella maista, jotka eivät sitoudu ilmastotalkoisiin.”

    Kuopiossa on kattiloissa savukaasupesurit eli lämpöpumput, joita kehittämällä voitaisiin osaltaan turvata turpeen käyttö, kun polttoa korvaavaa tehokasta tekniikkaa ei ole saatavissa, Väisänen pohtii.

    EU-rahat eivät auta turvealan pienyrityksiä akuutissa kriisissä. ”Ensimmäiseksi täytyy korvata yrittäjille tuotannon loppumisesta aiheutuvat menetykset, jotta yritysten elinkelpoisuus ei katoa”, Koneyrittäjien varapuheenjohtaja Marko Vainionpää vaatii.

    ”Menetykset on korvattava julkisista varoista, koska poliittisilla päätöksillä on viety yrityksiltä elinkeino.”

    ”Pienyrityksiä pitää auttaa selviytymään. Vasta sen jälkeen yrityksille voidaan alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta vaikka EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahaston varoista.”

    Vainonpään mukaan poliitikot eivät näytä ymmärtävän, ettei EU-rahoista ole apua nykytilanteeseen, koska niitä ei saa käyttää tappioiden paikkaamiseen.

    EU:n oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin (JTM) tuet ja lainat auttavat maakuntia monipuolistamaan elinkeinojaan. ”Niitä voidaan käyttää koulutukseen ja vastaavaan, mutta mitä apua siitä tähän tilanteeseen on?”

    ”Alavudellakin on kymmeniä yrittäjiä joutunut lopettamaan tänä syksynä, kun Vapo sanoo sopimukset irti. Tappiot kouraisevat heti.”

    Lue myös:

    Turveyrittäjän puolen miljoonan investoinnit jäävät pihalle ruostumaan — alalle tulossa lähes miljardin euron tappiot

    Bioenergia ry: Ahdinkoon ajetut turveyrittäjät tarvitsevat nopeaa apua jo ennen EU:n siirtymärahoitusta

    Turpeen energiakäytön jatko jakaa puolueiden kannattajat – maaseudulla asuvat kriittisempiä ilmastotoimia kohtaan

    Uutiskommentti: Vapon 80-vuotisjuhlat vaihtuivat energiaturpeen yyteihin

    Artikkelin aiheet
    turveyrittäjät
    turveala
    EU-rahoitus
    ilmastopolitiikka
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria