• Tänään on todennäköisesti vuoden tähän asti lämpimin päivä – Euroviisut saavat väkeä liikkeelle yöllä, jolloin lämpötila laskee huomattavasti

    Sunnuntaisesta äitienpäivästä odotetaan lähes yhtä lämmintä ja aurinkoista kuin lauantaista.
    Myös sunnuntaisesta äitienpäivästä odotetaan lähes yhtä lämmintä kuin lauantaista. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.
    Myös sunnuntaisesta äitienpäivästä odotetaan lähes yhtä lämmintä kuin lauantaista. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.  
    Uutiset|Sää
    13.5.202314:24
    STT–

    Suomi nauttii tänään todennäköisesti vuoden tähän asti lämpimimmästä päivästä. Puoli yhden aikaan iltapäivällä lämpötila oli kohonnut Pyhtäällä Kymenlaaksossa 22,4 asteeseen ja Porvoossa 22 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötilojen odotetaan kohoavan vielä lisää.

    Perjantaina lämpötila nousi Mikkelissä ja Varkaudessa tasan 23 asteeseen.

    Tänään ja huomenna lämpimintä on maan etelä- ja keskiosissa, sisämaassa.

    Sää on tänään poutainen ja aurinkoinen koko maassa. Iltapäivän aikana voi kuitenkin syntyä yksittäisiä, paikallisia sadekuuroja, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso sanoo.

    Myös sunnuntaisesta äitienpäivästä odotetaan lähes yhtä lämmintä ja aurinkoista kuin lauantaista. Maan itäosissa voi kuitenkin tulla sunnuntaina useampia sadekuuroja, Laakso sanoo.

    Sunnuntain vastainen yö saattaa Euroviisuista johtuen houkutella väkeä viettämään aikaa ulkona. Maan etelä- ja keskiosissa yön lämpötila on Laakson mukaan kuuden ja kymmenen asteen välillä, Oulun tienoillakin 6–7 astetta. Pohjoisemmassa jäädään muutamaan asteeseen.

    Artikkelin aiheet
    lämmintä säätä
    Ilmatieteen laitos
    Euroviisut
    äitienpäivä
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita