
Kuten eilen jo mainittiin, pilvisyyden vaikutus lämpötilaan voi olla 10 tai jopa 15 astetta. Jos paikkakunnan piste-ennusteessa lämpötila on laskettu pilvenmerkin kera, voi lämpötilasta reilusti tiputtaa lukemia varsinkin öisin pois, jos taivas päättää yllättäen seljetä. Sama pätee luonnollisesti toiseen suuntaan.
Tänään perjantaina lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa -10 ja -25 asteen välillä, maan pohjoisosassa -15 ja -30 asteen välillä. Kylmemmätkin lukemat ovat Lapissa mahdollisia pilvisyyden sopivasti rakoillessa.
Viikonlopun kylmimmät hetket etelässä koetaan todennäköisesti lauantaina korkeapaineen keskuksen siirtyessä hieman etelämmäksi. Lämpötilat ovat laajalti -15 ja -25 välillä. Pohjoisessa pysytään -15 ja -30 asteen välissä, Itä-Lapissa on viileintä. Länsirannikolla ja Länsi-Lapissa tuuli nousee hieman ja pilvisyys lisääntyy samalla. Tämä hillitsee lämpötilojen laskua. Länsi-Lappiin voi Perämereltä ajautua heikkoja lumikuuroja.
Sunnuntaiksi korkeapaineen keskus siirtyy ennusteen mukaan Suomen itäosan päälle ja tämä johtaa pilvisyyden runsastumiseen länsipainotteisesti. Lämpötilat nousevat lauantaista, laajalti -12 ja -25 asteen välille. Nyt kylmintä olisi idässä selkeillä alueilla.
Eetu Rimo
Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun