• Sää on epävakaista ja viilenee vähitellen

    Tänään tiistaina hätyytellään paikoin jopa hellerajaa, mutta jatkossa lämpötila jää ylimmillään 20 asteeseen. Sateita tulee lähipäivinä monin paikoin, maan eteläosassa sateet jäävät kuitenkin vähiin.
    Maan länsiosassa sää on tänään enimmäkseen poutainen ja melko aurinkoinen.
    Maan länsiosassa sää on tänään enimmäkseen poutainen ja melko aurinkoinen. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Sää
    18.6.202407:30
    Antti Jylhä-Ollila

    Tänään tiistaina maan länsiosassa sää on enimmäkseen poutainen ja melko aurinkoinen, idässä ja pohjoisessa on pilvisempää ja sadetta tai sadekuuroja tulee monin paikoin, mahdollisesti myös ukkosta. Keskiviikkoyönä sateet painottuvat Koillismaalle ja Lappiin.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Keskiviikkona ja torstaina matalapaine vaikuttaa yhä säähämme. Lapissa sataa varsin yleisesti ja sademäärät voivat olla runsaita. Myös muualla maassa tulee sade- tai ukkoskuuroja, etelässä on kuitenkin suureksi osaksi poutaista. Luoteistuuli voimistuu ja lämpötila jää etelässäkin 20 asteen tuntumaan, Lapissa alimmillaan 10 asteeseen.

    Juhanuksena sää muuttuu etelässä ja lännessä poutaisemmaksi ja lämpötila kohoaa ylimmillään etelässä vähän 20 asteen yläpuolelle. Idässä ja pohjoisessa on selvästi viileämpää, aluksi jopa koleaa ja sateetkin ovat mahdollisia.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    juhannus
    Ilmatieteen laitos
    Lappi
    sateet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita