• MTK lahjoittaa yhdessä LähiTapiolan kanssa lukioille kirjoja – pyrkimyksenä lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksesta

    Kirjoja lahjoitetaan toukokuun aikana yhteensä 7 600 kappaletta.
    Lukiot voivat hyödyntää saamiaan kirjoja parhaaksi katsomallaan tavalla esimerkiksi opetuskäytössä tai jakamalla niitä stipendeinä kesäkuussa valmistuville ylioppilaille.
    Lukiot voivat hyödyntää saamiaan kirjoja parhaaksi katsomallaan tavalla esimerkiksi opetuskäytössä tai jakamalla niitä stipendeinä kesäkuussa valmistuville ylioppilaille. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    18.5.202117:07
    Matti Tuominen

    LähiTapiola-ryhmä, Metsänomistajat ja MTK-säätiö lahjoittavat jokaiseen suomalaiseen lukioon ilmastonmuutosta käsitteleviä kirjoja. Kirjoja lahjoitetaan toukokuun aikana yhteensä 7 600 kappaletta.

    Suomenkielisiin lukioihin lahjoitetaan Petteri Taalaksen kirja Ilmastonmuutos ilmastotieteilijän silmin. Ruotsinkieliset lukiot saavat ruotsinnoksen Bill Gatesin kirjasta Så undviker vi klimatkatastrofen - lösningarna vi har och genombrotten vi behöver.

    LähiTapiolan tiedotteessa kerrotaan, että lahjoituksella halutaan osaltaan lisätä nuorten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja sen riskeistä.

    Lukiot voivat hyödyntää saamiaan kirjoja parhaaksi katsomallaan tavalla esimerkiksi opetuskäytössä tai jakamalla niitä stipendeinä kesäkuussa valmistuville ylioppilaille.

    "Ilmastonmuutos on yksi aikamme polttavimmista ongelmista, jonka torjumiseksi tarvitsemme tekoja ja tekojen pohjaksi tietoa. Me haluamme olla osaltamme lisäämässä tietoa ja ymmärrystä ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamista riskeistä. Vastuullisella toiminnalla pyrimme parantamaan niin asiakkaidemme kuin koko yhteiskunnan turvallisuutta, taloudellista menestystä ja hyvinvointia", LähiTapiolan vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Eeva Salmenpohja sanoo tiedotteessa.

    Lue lisää:

    LähiTapiolan Koponen: "Maatiloilla on syytä olla ylpeitä, miten hyvin koronasta selviydytty ja tuotanto varmistettu"

    Tuore tutkimus: Ilmastonmuutos uhkaa jopa kolmannesta maailman ruoantuotannosta

    Metsänomistajat mukana lahjoittamassa lukioihin Petteri Taalaksen ilmastonmuutosta ja siihen liittyviä vääriä luuloja käsittelevää kirjaa

    Artikkelin aiheet
    MTK
    LähiTapiola
    ilmastonmuutos
    lukio
    kirjalahjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria