• Raisio paransi Benecolin avulla

    Raision viime vuoden liiketulos parani lähes 50 prosenttia edellisvuodesta.
    Benecol-levite siivitti Raision tulosparannusta.
    Benecol-levite siivitti Raision tulosparannusta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    15.2.201616:55
    Suvi Jylhänlehto

    Raisio-konserni kohensi tammi–joulukuun liiketulostaan 48 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Liiketulos ilman kertaeriä vuonna 2015 oli 51,7 miljoonaa euroa.

    Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 521,2 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi 493,9 miljoonaa euroa.

    "Raision tulosparannuksen merkittävin tekijä oli vuoden 2014 marraskuussa ostettu Benecol-kuluttajatuoteliiketoiminta Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Belgiassa. Raisio kasvatti Benecol-tuotteiden suurimmalla markkina-alueella Isossa-Britanniassa markkinointipanostuksia suunnitelmansa mukaan, minkä myötä Benecol-tuotteiden myynti kääntyi orgaaniseen kasvuun. Kasvun ennakoidaan jatkuvan tänäkin vuonna", toimitusjohtaja Matti Rihko kommentoi tulosta.

    Benecol kuuluu Benemilkin, välipalojen ja makeisten lisäksi Raision Brändit-yksikköön. Yksikkö paransi liiketulostaan lähes 20 miljoonalla eurolla vuoden takaiseen verrattuna.

    Sen sijaan maatalouskauppa Raisioagrolla meni heikommin. Liiketulos ilman kertaeriä heikkeni 0,6 miljoonaa euroa vuoden takaisesta.

    Heikentyneestä näkyvyydestä ja vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Raisio ennakoi liiketuloksensa paranevan tänä vuonna.

    Artikkelin aiheet
    Raisio
    Benecol
    liiketulos
    brändi
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria