• "Yritystoiminta on koronaviruksen aikanakin ollut kasvussa" – Kenkäsuunnittelija Minna Parikka lopettaa silti yritystoimintansa vielä tänä vuonna

    Parikka valittiin vuoden nuoreksi muotoilijaksi vuonna 2014.
    Minna Parikka on suunnitellut kenkiä 15 vuoden ajan.
    Minna Parikka on suunnitellut kenkiä 15 vuoden ajan. Kuva: LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Uutiset
    9.11.202010:24
    STT

    Kenkäsuunnittelija Minna Parikka lopettaa yritystoimintansa joulukuussa.

    Parikka on tiedotteensa mukaan päättänyt lopettaa yritystoimintansa juhlavuonna. Tänä vuonna 40-vuotias Parikka on suunnitellut Minna Parikka -tuotemerkin kenkiä 15 vuoden ajan.

    "Olen saavuttanut urallani kaiken mitä halusin: omannäköiseni brändin, kansainvälisen menestyksen, uskolliset fanit sekä vapauden matkustaa ja nähdä maailmaa", Parikka sanoo tiedotteessa.

    Parikan mukaan syyt yritystoiminnan lopettamiseen ovatkin henkilökohtaiset, eikä päätös liity yritystoiminnan kannattavuuteen tai koronaviruksen vaikutuksiin. Parikan mukaan yritystoiminta on koronaviruksen aikanakin ollut kasvussa.

    Verkkokauppa myy Parikan kenkiä viimeisen kerran joulukuun 20. päivä. Kivijalkamyymälä sulki ovensa Helsingin keskustassa jo heinäkuussa.

    Parikka on suunnitellut muun muassa useita erilaisia jalkinemalleja, joiden muodot jäljittelevät pupunkorvia.

    "Rohkeus on ollut brändin menestyksen salaisuus. Tämä menestys antaa minulle suuntaa ja motivaatiota uudelleen määrittää polkuni ja etsiä uusia seikkailuja", Parikka sanoo tähdentämättä, mihin aikoo seuraavaksi ryhtyä.

    Parikka valittiin vuoden nuoreksi muotoilijaksi vuonna 2014.

    Lue myös:

    Kenkäsuunnittelija Minna Parikasta vuoden nuori muotoilija

    Artikkelin aiheet
    Minna Parikka
    muotoilu
    yritystoiminta
    koronavirus
    kenkäsuunnittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle