• Koira tappoi poroja Sodankylässä

    Viisi poroa on joutunut koiran raatelemiksi Sodankylän Orajärvellä. Oraniemen paliskunnan poromiehen Pekka Tepsan mukaan koira tappoi ainakin vaatimen, hirvaan ja kolme poronvasaa.
    Uutiset
    15.5.201212:03
    MT toimitus

    ”Porot oli viety ruokailemaan Metsähallituksen kaskeen Kitisen itäpuolelle. Hyökkäys havaittiin porojen kantamista gps-seurantapannoista”, poromies Pekka Tepsa sanoo.

    Tepsan mukaan isokokoisista koirista aiheutuu eniten ongelmia hirvijahdin aikana, kun ne ajavat kokoon kerättyjä porotokkia hajalleen.

    ”Talvikauden koiraongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina, kun hirvikoirien määrä on kasvanut.”

    Sodankylän riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Veikko Vaara tuomitsee jyrkästi koirien laskemisen irti metsästyksen ulkopuolella.

    ”Nyt on koirien kiinnipitoaika. Porojen sekä riistaeläinten lisääntymiskausi alkaa näillä hetkillä. Irrallaan juoksevat koirat ovat osoitus huonosta koiranpidosta.”

    Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä tai niiden on oltava välittömästi kytkettävissä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään.

    Sodankylän poliisi pyrkii löytämään koiran ja sen omistajan maastosta kerättyjen dna-näytteiden avulla.

    Artikkelin aiheet
    koira
    poro
    Sodankylä
    metsästys
    poronhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle