• Yhdysvalloissa syntyi runsaasti uusia työpaikkoja helmikuussa – koronaviruksen vaikutus näkyy vasta myöhemmin

    USA:n talous porskutti vahvasti helmikuussa.
    Yhdysvaltojen työllisyys kehittyi odotuksia paremmin. LEHTIKUVA/AFP
    Yhdysvaltojen työllisyys kehittyi odotuksia paremmin. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    6.3.202019:20
    STT

    Yhdysvaltojen talous porskutti vahvasti helmikuussa, ja maassa syntyi 273  000 uutta työpaikkaa. Työministeriö kertoi, että uusia työpaikkoja oli tarkistettujen tietojen mukaan syntynyt saman verran myös tammikuussa.

    Lukemat olivat selvästi odotuksia korkeammat. Samalla työttömyys laski prosenttiyksikön kymmenyksellä 3,5 prosenttiin. Monet amerikkalaiset yritykset ovat viime aikoina alkaneet valittaa, että avoimia työpaikkoja on vaikea täyttää.

    Koronaviruksen vaikutusten Yhdysvaltojen talouteen odotetaan tulevan näkyviin vasta seuraavien kuukausien tilastoissa. Tilaston pohjana olevat tiedot kerätään yrityksiltä kuun puolivälissä, joten viime päivinä yltynyt koronapelko ei vielä näy.

    Helmikuun puolivälissä oletus oli vielä, että tauti saadaan rajattua ja että vaikutukset Yhdysvaltoihin jäävät vähäisiksi. Odotukset ovat sen jälkeen synkentyneet selvästi, mikä on näkynyt myös arvopaperipörsseissä.

    Koronaviruksen vaikutus näkyi myös kauppatilastoissa. Yhdysvaltojen kauppataseen alijäämä väheni selvästi tammikuussa, kun virus pakotti monet kiinalaiset tehtaat sulkemaan ovensa. Vaje laski 6,7 prosenttia joulukuuhun verrattuna ja oli reilut 45 miljardia dollaria. Laskusta noin kaksi kolmasosaa johtuu Kiinasta tulevan tuonnin supistumisesta.

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    talous
    työmarkkinat
    koronavirus
    kauppatase
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria