• Lomitus sujuu seesteisesti

    Uutiset
    23.10.201316:00
    JUHANI VIITALA

    Maatalouslomittajista ei koeta suoranaista pulaa missään päin maata. Koulujen syyslomina sekä sesonkiaikoina kysyntä ruuhkautuu.

    ”Silloin tarvetta voi olla enemmän kuin tarjontaa”, johtaja Antti Huhtamäki Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta kertoo.

    Lomittajapulan Huhtamäki kieltää. Kysyntää kasautuu tietyille viikoille. Itse järjestetyt lomitukset ja ostopalvelut helpottavat tilannetta.

    Nuoria ja ikääntyviä henkilöitä hakeutuu hyvin lomittajan töihin. Lomansaajat vähenevät 7–8 prosenttia vuosittain. He ikääntyvät.

    Mela vastaa valtakunnallisesti lomituspalveluista. 45 paikallisyksikköä järjestää lomituksia alueellisesti. Osa on hyvin suuria.

    Maatalouslomitukset sujuvat Huhtamäen mielestä suuritta ongelmitta. Toimintaa pyöritetään samoin säännöin koko maassa. Lait ja ohjeistus ovat kaikille samat.

    Lomansaaja voi hakea Melalta oikaisua tai valittaa hallinto-oikeuteen, jos hän kokee itsensä kaltoin kohdelluksi.

    ”Joissain asioissa voi olla erilaisia tulkintoja. Ihmiset ovat niiden taustalla.”

    Ruuhkia lomituksissa aiheuttavat hiihtolomat, syyslomat ja kesäkuun alku sekä loppuvuoden kuukaudet. Konenäyttelyyn halutaan ja viljelijäristeilyille.

    Tammikuu on vuoden rauhallisinta aikaa maatalouslomituksissa.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalouslomitus
    Mela
    lomituspalvelut
    maatalous
    työvoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria