• Asioinnista neljä viidesosaa liittyy paketteihin

    Uutiset
    15.5.201516:00
    Kaijaleena Runsten

    Postin on onnistunut lisätä toimipisteidensä määrää viime vuosina. Alimmillaan postin palveluita oli tarjolla tuhannessa paikassa, mutta nyt niitä on reilu 1 400, ja tavoite on nostaa määrä tämän ja ensi vuoden aikana 1 500:een.

    Kun ihmiset ostavat tuotteita verkkokaupasta, pakettiliikenne lisääntyy. Postin palvelupisteiden asioinnista neljä viidesosaa liittyy nykyisin paketteihin.

    Osa uusista on automaatteja, osa asiamiesten hoitamia. Sen sijaan postin omien toimipaikkojen määrä laskee entisestään.

    Posti- ja logistiikkaunioni (PAU) vaati toissa viikolla työtaistelun aloittamista, koska sen mielestä myymälöiden 400 työntekijän mukana katoavat sekä asiakaspalvelu että ammattitaito.

    Posti Groupin toimitusjohtaja Heikki Malinen perustelee muutoksia laajan kyselyn tuloksilla: Ihmiset haluavat noutaa pakettinsa läheltä omaa asiointireittiä ja tärkeää on pitkä aukiolo.

    Postin omat myymälät eivät kykene niihin vastaamaan parhaalla tavalla, Malinen sanoo.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Posti
    pakettiliikenne
    verkkokauppa
    työtaistelu
    toimipisteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle