• Huippukokouksella selkä seinää vasten

    EU-maiden päämiehet yrittävät ratkaista talouskriisin, -kasvun ja -kurin.
    Uutiset
    23.10.201117:50
    MT toimitus

    EU-huippukokouksessa on kolme tärkeää asiaa, sanoi pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sunnuntaiaamuna Brysselissä kokouksen alussa. ”Kriisinhallinta, kasvu ja kuri.”

    Neljäntenä kovana koona kummittelee Kreikka. Katainen totesikin, että Kreikasta muodostunee käytännössä kokouksen vaikein asia.

    Kreikan velkakestävyys on vaikein kysymys ja palomuurin rakentaminen kriisin leviämisen estämiseksi on toiseksi vaikein, Katainen kuvaili huippukokouksen haasteita.

    Palomuurilla tarkoitetaan vakausrahaston vahvistamista. Hankaluutena siinä ovat eri maiden erilaiset mielipiteet sekä juridiset kysymykset, Katainen totesi.

    Kokouksen alla eräs virkamies totesi, että nyt Kreikka-ongelmalle pitää saada lopullinen ratkaisu. Hänen mukaansa niin jäsenmaat kansalaisineen kuin EU ovat siitä samaa mieltä.

    Huippukokouksen odotetaan löytävän ratkaisut Kreikan velkajärjestelyuhkaan, pankkien turvaamiseen ja väliaikaisen vakuusrahaston ERVV:n sekä kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n osuudesta kriisin hoitamisessa. Suomi on vaatinut, että IMF:lle pitäisi antaa merkittävämpi rooli.

    ”Se ei ole vaikein euroalueen kysymyksistä”, Katainen sanoi.

    Artikkelin aiheet
    eurokriisi
    Euroopan unioni
    huippukokous
    Jyrki Katainen
    Kreikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle