• Putin tapaa tänään Iranin presidentin Venäjällä – maat vahvistavat yhteistyötään

    "Putin on todellakin esiintynyt viime aikoina itsevarmemmin kuin kertaakaan sitten sodan alkamisen”, sanoo tutkija.
    Iranin presidentti Ebrahim Raisi vierailee Venäjällä. (arkistokuva)
    Iranin presidentti Ebrahim Raisi vierailee Venäjällä. (arkistokuva) Kuva: LEHTIKUVA / AFP / HANDOUT
    Uutiset|Ulkomaat
    7.12.202309:35
    STT

    Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaa tänään Venäjällä vierailevan Iranin presidentin Ebrahim Raisin. Venäjä ja Iran ovat vahvistaneet taloudellisia ja sotilaallisia siteitään länsimaiden pakotteiden edessä.

    Länsimaat ovat syyttäneet Irania siitä, että se on tukenut Venäjää maan hyökkäyssodassa Ukrainassa toimittamalla Venäjälle suuret määrät drooneja ja muuta aseistusta.

    Putin vieraili Iranissa heinäkuussa, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan lokakuussa.

    Iranin virallisen uutistoimiston Irnan mukaan Putin ja Raisi keskustelevat kahdenvälisistä asioista sekä alueellisista ja kansainvälisistä kysymyksistä, erityisesti Gazan tilanteesta.

    Venäjä on kasvaneiden öljytulojensa ansiosta onnistunut sopeuttamaan talouttaan länsimaiden laajoihin pakotteisiin. Ukrainan kesällä alkanut vastahyökkäys ei sekään ole juuri edennyt, vaan venäläiset ovat onnistuneet pitämään asemansa Ukrainassa.

    "Putin on todellakin esiintynyt viime aikoina itsevarmemmin kuin kertaakaan sitten sodan alkamisen”, kiteytti International Institute for Strategic Studies -ajatuspajan tutkija Nigel Gould-Davies.

    Artikkelin aiheet
    Vladimir Putin
    Ebrahim Raisi
    Venäjä ja Iran
    ulkopolitiikka
    kansainväliset suhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria