• STT:n tietojen mukaan hallituksen on määrä neuvotella tänään rajaliikenteen rajoituksista Lapissa – kompromissi haussa

    Tähän asti rajan on voinut ylittää työn tai esimerkiksi pakottavan perhesyyn takia.
    Suomalaiset rajavartijat tarkistivat kulkulupia Tornion ja Haaparannan välisellä rajanylityspaikalla maaliskuun lopulla. LEHTIKUVA / Timo Heikkala
    Suomalaiset rajavartijat tarkistivat kulkulupia Tornion ja Haaparannan välisellä rajanylityspaikalla maaliskuun lopulla. LEHTIKUVA / Timo Heikkala 
    Uutiset
    3.4.202015:58
    STT

    STT:n hallituslähteistä saamien tietojen mukaan hallituksen on määrä neuvotella tänään rajaliikenteen rajoittamisesta Lapissa. Se on osoittautunut hankalaksi kysymykseksi, joka vaatii vielä erilaisten näkemysten yhteensovittamista, lähteistä kerrotaan.

    Hallitus kertoi maanantaina, että pohjois- ja länsirajalla joudutaan rajoittamaan lähiviikkoina myös työmatkaliikennettä, jotta koronavirusta ei kulkeutuisi naapurimaista Suomeen. Tähän asti rajan on voinut ylittää työn tai esimerkiksi pakottavan perhesyyn takia.

    Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä sanoo STT:lle, että hallitus yrittää löytää asiaan kompromissia pikaisesti.

    "Hallitus hakee ratkaisua, joka ehkäisee epidemian leviämistä, turvaa meidän hoitokapasiteettimme mutta ei liiaksi hankaloita pohjoisessa työssäkäyntialueen toimintaa", Pimiä sanoi.

    Pimiä sanoi aamupäivällä, että virkamiesten valmistelutyö oli loppusuoralla.

    Tieto työmatkaliikenteen rajoittamisesta on vakavoittanut terveydenhoidon ammattilaiset Ruotsin puolella rajaa, sillä maan terveydenhuolto on riippuvainen Suomen puolelta töissä käyvistä hoitajista ja lääkäreistä.

    Suomen hallituksen huolena taas on taudin leviäminen Ruotsista ja muista naapurimaista Suomeen, koska terveydenhoidossa kapasiteetti on niukka pohjoisessa.

    Terveydenhuoltohenkilökunnan lisäksi Suomen ja Ruotsin rajan ylittää säännöllisesti esimerkiksi teollisuuden työntekijöitä ja kaupan alan työntekijöitä.

    Pimiän mukaan keskusteluja on käyty Ruotsin ja Norjan suuntaan. Maat ovat hänen käsityksensä mukaan suhtautuneet kriittisesti siihen, että työmatkaliikennettä rajoitettaisiin.

    Artikkelin aiheet
    rajaliikenteen rajoitukset
    Suomen hallitus
    Lappi
    koronavirus
    pohjoismaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria