• Sadat firmat vaativat päättäjiä edellyttämään yrityksiltä ympäristövaikutusten julkaisemista – "Jos luonto olisi käyttötili, olisimme rankasti miinuksella"

    Lausunnon allekirjoittajien joukossa ovat muiden muassa Valio, Unilever ja Ikea.
    Viime vuosikymmenellä ihmiset eivät yltäneet lähes mihinkään asetettuun ympäristötavoitteeseen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.
    Viime vuosikymmenellä ihmiset eivät yltäneet lähes mihinkään asetettuun ympäristötavoitteeseen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.  
    Uutiset|Ympäristö
    26.10.202207:25
    STT–AFP

    Yritykset on pakotettava julkaisemaan tiedot ympäristövaikutuksistaan, vaatii yli 300 yritystä lausunnossaan maailman päättäjille. Lausunnon allekirjoittajien joukossa ovat muiden muassa Valio, Unilever ja Ikea.

    Allekirjoittajayritykset vetoavat päättäjiin, jotta ne selkeästi vaatisivat yrityksiä toimimaan välittömästi luontokadon pysäyttämiseksi. Lausunnon julkaisseen Business for Nature -liittouman mukaan allekirjoittajien yhteenlaskettu liikevaihto on Yhdysvaltain dollareissa yli 1,5 biljoonaa.

    Joulukuussa Kanadassa järjestettävässä YK:n biodiversiteettikokouksessa neuvotellaan sopimuksesta luontokadon pysäyttämiseksi. Yritykset vaativat päättäjiltä selkeitä linjauksia nykyisten liiketoimintamallien muuttamiseksi.

    Vaikka yritykset ovat alkaneet raportoida hiilidioksidipäästöistään ja muista ympäristövaikutuksistaan, vain harvat kertovat toimintansa vaikutuksista luontokatoon ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen. Lisäksi ympäristöraportointi on ajoittain herättänyt syytöksiä viherpesusta eli toiminnan esittämisestä ympäristöystävällisenä silloin, kun se ei sitä todellisuudessa ole.

    Maaliskuussa keskuspankit julkaisivat raportin, jonka mukaan rahoituslaitokset ja yritykset ovat aliarvioineet luontokadon seuraukset ja tuhoavat luonnonvaroja, joista niiden toiminta on riippuvaista.

    Nyt julkaistussa lausunnossa yritykset haluavat päättäjien vaativan isoja yrityksiä arvioimaan ja julkaisemaan vaikutuksensa luonnon monimuotoisuuteen kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Lausunnon mukaan tehtävä on vaikea mutta pakollinen.

    Allekirjoittajien joukossa olevan Aviva Investorsin johtoryhmään kuuluva Steve Waygood muistuttaa, että nykyisellään liiketoiminta kuluttaa globaalisti enemmän kuin mitä planeetta kestää.

    ”Jos luonto olisi käyttötili, olisimme rankasti miinuksella. Se on haitaksi ympäristölle ja haitaksi pitkän tähtäimen kasvulle”, hän sanoo.

    Kanadassa esillä on esimerkiksi tavoite suojella 30 prosenttia viljelemättömästä maasta ja meristä vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi neuvotteluihin sisältyvät muun muassa fossiilisten polttoaineiden, maatalouden ja kalastuksen haitalliset tuet, jotka johtavat kestämättömään tuotantoon ja kulutukseen.

    Viime vuosikymmenellä ihmiset eivät yltäneet lähes mihinkään asetettuun ympäristötavoitteeseen.

    Artikkelin aiheet
    ympäristöraportointi
    luontokato
    yritysvastuu
    Business for Nature
    YK:n biodiversiteettikokous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä