• Paakkonen on hevosten-hoidon mestari

    Uutiset
    2.5.201216:00
    MT toimitus

    Kaustisen Raviopistossa opiskeleva Peppi Paakkonen voitti hevostenhoidon lajin Jyväskylässä järjestetyissä ammattitaidon SM-kisoissa.

    Paakkonen otti kilpailussa selvän johdon toisena kilpailupäivänä. Johto piti, vaikka viimeisen päivän tehtävät, tallialueen esittely englanniksi ja kengitys, eivät onnistuneet Paakkoselta aivan nappiin.

    ”Kilpailu meni lopussa tosi tiukaksi”, Paakkonen sanoo.

    Toiseksi kilpailussa sijoittui viimeisenä kilpailupäivänä hyvin kirinyt Salpauksen Verna Väisänen. Kolmas oli Kaustisten Raviopiston Sanni Patama.

    Paakkonen opiskelee toista vuotta hevostenhoitajaksi. Hän suorittaa kaksoistutkintoa, jossa tavoitteena on sekä ylioppilastutkinto että hevostenhoitajaksi valmistuminen.

    Kolmipäiväisen taitaja-kilpailun tehtävinä oli hevosten päivittäinen hoito, hevosen lastaaminen, rehuanalyysin tulkinta, valjaiden pesu ja sovittaminen, ajaminen, kengitys ja tallialueen esittely englanniksi. Semifinaaliin osallistua kolmisenkymmentä kilpailijaa, joista finaaliin pääsi kahdeksan.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Peppi Paakkonen
    hevostenhoito
    ammattitaidon sm-kisat
    Kaustisen Raviopisto
    Jyväskylä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle