• Keskikesän juhlinta käynnistyy tänään – kokon poltto jää monin paikoin väliin

    Suomen liput nostetaan salkoon iltakuudelta, ja liputus jatkuu läpi yön juhannuslauantaina iltayhdeksään saakka.
    Kokon poltto monin paikoin voi jäädä tältä juhannukselta väliin, sillä Ilmatieteen laitos varoittaa metsäpalovaarasta maan etelä- ja keskiosissa. Viime vuonna juhannuskokko roihusi Helsingin Seurasaaressa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Kokon poltto monin paikoin voi jäädä tältä juhannukselta väliin, sillä Ilmatieteen laitos varoittaa metsäpalovaarasta maan etelä- ja keskiosissa. Viime vuonna juhannuskokko roihusi Helsingin Seurasaaressa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    21.6.201912:59
    STT

    Keskikesän juhlan vietto alkaa tänään juhannusaattona. Suomalaiset ovat perinteisesti suunnanneet juhannuksen viettoon maaseudulle, mökeille ja vesien ääreen. Juhannusperinteisiin kuuluvat kokon polttaminen, saunominen ja juhannustaiat.

    Kokon poltto monin paikoin voi kuitenkin jäädä tältä juhannukselta väliin, sillä Ilmatieteen laitos varoittaa metsäpalovaarasta maan etelä- ja keskiosissa.

    Suomen liput nostetaan salkoon alkuillalla kuudelta, ja liputus jatkuu läpi yön juhannuslauantaina iltayhdeksään saakka.

    Vesistöjen äärellä juhannusta viettäville tarjoiltiin aiemmin viikolla hyviä uutisia. Suomen ympäristökeskus kertoi, että pintavedet olivat ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämpiä lähes kaikilla havaintopaikoilla. Etelä- ja Keski-Suomessa pintavedet ovat 0,5–4 astetta ajankohdan keskimääräistä lämpimämpiä, ja parhaillaan pintavesi on jopa 20-asteista.

    Menojalan vipattaessa järjestetään juhannuksena myös useita festivaaleja, kuten Tahko Juhannus, Himos Juhannus ja Raumanmeren juhannus.

    Juhannuksen menoliikenteen odotetaan jälleen vilkastuvan tänään puolenpäivän aikaan. Tieliikennekeskuksen mukaan ruuhkaisin aika kestää arviolta muutaman tunnin iltapäivään asti, mutta maanteillä on todennäköisesti jo eilistä rauhallisempaa.

    Eilen iltapäivällä ja alkuillasta sattui liikennettä ruuhkauttavia kolareita eri puolella Suomea.

    Juhannusaatosta on tulossa varsin lämmin maan etelä- ja keskiosissa, ja lämpötila kohoaa ylimmillään 22–28 lämpöasteeseen. Iltapäivällä luvassa on myös ukkosia.

    Lapissa on pilvisempää ja sadekuuroja. Päivän ylin lämpötila on kahdeksan ja 18 asteen välillä.

    Juhannus aiheuttaa muutoksia kauppojen aukioloihin ja julkisen liikenteen aikatauluihin. K- ja S-ryhmän kaupat ovat pääosin auki, mutta poikkeuksien varalta aikataulut on syytä tarkistaa kauppojen verkkosivuilta. Alkot sulkevat ovensa tänään kello 12 ja pysyvät lauantaina suljettuna.

    Kaukojunaliikenteessä junat kulkevat tänään lauantain aikataulujen mukaan. Juhannuspäivänä liikennöidään aamupäivällä sunnuntaiaikatauluilla ja iltapäivällä tavanomaisten lauantain aikataulujen mukaan.

    Aikanaan juhannusta vietettiin säänjumalan Ukon juhlana sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Juhannuksena tarkkailtiin enteitä karjan ja sadon menestymisestä ja naimisiin pääsystä.

    Monet juhannustaiat liittyvät juuri rakkauteen. Esimerkiksi seitsemän kukkaa tyynynsä alle keränneen uskottiin näkevän tulevan puolisonsa unessa. Viljapellossa alasti kieriskelyn piti varmistaa se, että sulhanen ilmestyy loppuvuoden aikana.

    Artikkelin aiheet
    juhannus
    kokko
    Ilmatieteen laitos
    saunominen
    säänjumala Ukko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria