• PÄIVÄN PUNKTI Ruotsin vaalit

    Uutiset
    5.12.201415:00
    MT toimitus

    Ruotsissa ei olla miesmuistiin, liekö koskaan ennen, ajauduttu hallituskriisiin. Nyt tämäkin ihme on nähty. Ruotsinkaan politiikka ei ole enää entisensä.

    Naapurissa oli pitkään tapana, että valtaa piti yksi puolue, sosialidemokraatit. Demarivalta kesti yli 50 vuotta. Maa oli niin tiukasti demarivetoinen, että esimerkiksi ay-liikkeen jäsenet kirjattiin automaattisesti myös demaripuolueen jäseniksi. Tästä luovuttiin vasta vuonna 1991.

    Sosialidemokraatit kärsivät ensimmäisen todellisen tappionsa 1976, jolloin keskustan Thorbjörn Fälldin nousi pääministeriksi.

    Tämän jälkeen sosialidemokraatit ja porvarit alkoivat vuorotella hallitusvallassa. Viimeiset kahdeksan vuotta Ruotsia hallitsi porvaripuolueiden liitto, allianssi. Muutos tuli tänä syksynä, kun demarit voittivat allianssin niukasti.

    Sosialidemokraateilla ei kuitenkaan ole parlamentissa enemmistöä. Demarien hallitus on vähemmistöhallitus, jossa tukipuolueena on sikäläinen vihreät eli ympäristöpuolue. Kuten meilläkin, ympäristöpuolue on ladellut pöytään nipun kynnyskysymyksiä, jotka sisältävät kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä.

    Ympäristöpuoluetta suurempi ongelma Ruotsissa on kuitenkin äärioikeistolainen ruotsidemokraatit. Kukaan ei halua olla puolueen kanssa yhteistyössä, koska ruotsidemokraatit vaativat maahanmuuton rajoittamista. Ruotsidemokraatit on kuitenkin vaa’ankieliasemassa vasemmiston ja allianssin välissä.

    Kun hallitus yritti saada läpi budjetin valtiopäivillä, ruotsidemokraatit äänestivät porvarien mukana hallitusta vastaan. Seurauksena oli hallituksen kaatuminen.

    Kun myöskään porvarit eivät halua olla yhteistyössä ruotsidemokraattien kanssa, ei uutta hallitusta voida muodostaa. Tämän takia Ruotsissa mennään nyt uusiin vaaleihin.

    Tarinan opetus on se, että jako oikeistoon ja vasemmistoon voi olla demokratiassa myös ongelma. Jos yhteistyötä yli blokkirajan ei voida tehdä milloinkaan, voi tuloksena olla umpisolmu.

    Suomessakin haikaillaan joskus blokkipolitiikan perään, joskus blokkipolitiikka voi olla toimivakin ratkaisu.

    Yleensä kuitenkin kannattaa ensin yrittää yhteistyötä – se on sittenkin se pienimmän riesan tie.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruotsin vaalit
    ruotsin politiikka
    hallituskriisi
    puolueet
    blokkipolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle