• Nyt ne putkahtelevat taas – tuttu keväänmerkki raportoitiin ensimmäisenä Siuntiosta

    Vaikka kevät etenee maaliskuussa verkkaan, luonto valmistautuu vääjäämättä tulevaan. Luontoliiton Kevätseurantaan on tähän mennessä ilmoitettu kekomuurahaisista, aikaisista muuttolinnuista, kukkivista pajuista ja leskenlehdistä.
    Leskenlehdet ovat odotettuja keväänmerkkejä.
    Leskenlehdet ovat odotettuja keväänmerkkejä. 
    Uutiset|Luonto
    20.3.202322:30
    Jukka Hämäläinen

    Monille tutuimpia keväänmerkkejä on leskenlehtien ilmestymien tienpientareille ja lähiluontoon. Tämän kevään ensimmäinen leskenlehtihavainto ilmoitettiin Luontoliiton Kevätseurantaan Siuntiosta, järjestö tiedottaa. Ilmoittaja oli bongannut keltaisen kukkasen 15. maaliskuuta.

    Ensimmäinen näköhavainto kekomuurahaisesta tehtiin muutamaa päivää aiemmin eli 11. maaliskuuta Lohjalla. Kevätseurantaan on tullut jo lisäksi useita havaintoja varhaisista muuttolinnuista ja kukkivista pajuista.

    ”Kevään etenemisen tarkkaileminen voi tuoda uusia näkökulmia myös tuttuihin paikkoihin, kun tietoisesti keskittyy luonnon seuraamiseen. Lisäksi voi olla jopa palkitsevaa huomata, kuinka vaikka pajujen kukinta etenee viikko viikolta”, kertoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Lotta Ojajärvi.

    Kevätseuranta-kampanja toteutetaan yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa, ja havainnot tallennetaan museon tietokantaan.

    Seuraavaa varsinaista Luontoliiton Kevätseurantaviikonloppua vietetään 25.–26. maaliskuuta. Koska kevät etenee eri tahtiin eri maakunnissa, voivat Pohjois-Suomessa asuvat osallistua Kevätseurannan lisäksi vielä myös Luontoliiton Talviseuranta-kampanjaan.

    Lisää aiheesta
    • Leskenlehti ei sovi villivihannekseksi kasvin sisältämien pyrrolitsidiinialkaloidien vuoksi.

      Leskenlehti on ikivanha rohtokasvi – älä syö sitä

    • ”Parina maaliskuun aamuna pajunkissat ovat olleet erityisen kauniita”, kuvan ottanut Marianne Gråbbil-Hakkola Vähästäkyröstä ihastelee.

      Lukijan kuva: Tämä pajunkissa on järjestänyt vesipisarat ihastuttaviksi helminauhoiksi

    • Fasaani ja kuvassa esiintyvä peltopyy ovat sukulaisia. Myös peltopyyn jälki muistuttaa pientä fasaanin jälkeä. Peltopyy on sosiaalinen lintu, joka lähes poikkeuksetta liikkuu perheryhmissä.

      Video: Valkoinen mysteerilintu yllätti kajaanilaisella lintulaudalla – apajille on ilmestynyt myös peltopyypari, joista tuli paikallisia julkkiksia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle