• Kesäkuukausina hukkui yhteensä 81 ihmistä – enemmän kuin vuosiin

    Yli puolet hukkuneista oli humalassa.
    Tammi-elokuun aikana Suomessa on hukkunut yhteensä 120 ihmistä.
    Tammi-elokuun aikana Suomessa on hukkunut yhteensä 120 ihmistä. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    3.9.202116:49
    STT

    Kesäkuukausien aikana hukkui ennakkotilastojen mukaan enemmän ihmisiä kuin vuosiin, peräti 81 ihmistä, kertoo Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH). Median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan elokuussa hukkui kuusi ihmistä.

    Kesä-elokuun keskilämpötila oli Suomen keski- ja eteläosissa laajalti ennätyksellisen korkea. Tämä näkyi SUH:n mukaan kesän hukkumistilastoissa synkkinä lukuina.

    "Etenkin kesä-heinäkuun helteet saivat ihmiset liikkeelle vesille ja vesien ääreen, mikä näkyi valitettavasti myös hukkumisten määrässä. Koko kesään verrattuna elokuu oli ilmatieteen laitoksen mukaan sateinen ja viileämpi pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna", liiton hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen sanoo tiedotteessa.

    Tammi-elokuun aikana Suomessa on hukkunut yhteensä 120 ihmistä.

    Noin puolet hukkumiskuolemista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena.

    SUH:n keräämien ennakkotilastojen perusteella koko kesän hukkumisissa nousee esiin veneilyturmien lisäksi uimiseen liittyvät tapaturmat. Veneilyn suosio on jatkanut kasvuaan jo toisena vuotena peräkkäin, mikä näkyy Meripelastusseuran tilastossa. Meripelastusseuran vapaaehtoiset miehistöt suorittivat elokuun loppuun mennessä yhteensä 1 787 pelastus- ja avustustehtävää vesillä, joissa 13 henkilöä pelastettiin varmalta hukkumiselta.

    Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena.

    Tyypillinen vesiliikenteessä hukkuja putoaa SUH:n mukaan veneestä tai joutuu veden varaan veneen kaatuessa ilman pelastusliivejä.

    "Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino varautumiseen on huomioida turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä. Tämä korostuu entisestään nyt syksyn kylmenevien säiden ja vesien aikana", Hiltunen sanoo.

    Uimiseen liittyvissä hukkumisissa arvioidaan SUH:n mukaan usein oma uimataito tai toimintakyky väärin, lähdetään uimaan yksin tai jätetään lapset valvomatta. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa.

    Artikkelin aiheet
    hukkumiset
    kesätilastot
    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
    vesiturvallisuus
    alkoholi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria