• Maaseutu kunniaan!

    Uutiset
    22.8.201416:00
    SIRPA SALOVIUS

    Suomessa on paljon ihan pieniä kuntia tai kuntaliitoksien kautta kaupunkien kaupunginosiksi tulleita kuntia. Niiden palvelujen ja vireyden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää erityisesti maanviljelijöille ja kesämökkiläisille.

    Liikenneyhteydet julkisilla kulkuvälineillä ovat elintärkeät samoin pankki- ja kauppa- sekä apteekkipalvelut.

    Kouluverkosto maaseudulla on myös olennainen, jotta lapsilla ja nuorilla on turvallinen oppimisympäristö.

    Opettajien kannalta katsottuna maaseudulla on mukava opettaa, koska siellä arvostetaan enemmän opettajia. Lapset ja nuoret ovat rauhallisempia ja tarkkaavaisempia ja parempitapaisia.

    Hyvät harrastukset ovat myös kunniassa, ja usein opettajat vetävätkin nuorten harrastuskerhoja.

    Maamiesseurat ja nuorisoseuratoiminta ovat tärkeitä ja aktivoivat paljon kansalaisia. Maa- ja kotitalousnaiset, farmariseurat ja Martat voivat hyvin järjestää mielekästä yhteistoimintaa ja talkoovoimin asioita.

    Yhdistykset tekevät paljon vaikuttamistyötä ja vetoavat useinkin palveluiden puolesta, kun yksilöiden vetoomukset tulevat vähemmän kuulluiksi. Iltamakulttuuri voi vielä kukoistaa maalla, samoin kesäteatterit, kesäkonsertit ja taidenäyttelyt.

    Yhdistysten tai seurakuntien järjestämät kesäleirit virkistävät lapsia ja aikuisia.

    Uusia yrityksiä tulisi tukea ja perustaa. Vanhat tulisi säilyttää ja vakauttaa niiden toiminta.

    Maaseutumatkailuyritykset ovat hyvä lisä monen kartanon ja viljelijän elinkeinon harjoittamisessa. Turistit ihailevat kauniita maisemia ja eläimiä ja harrastavat mielellään liikuntaa maaseutuyritysten puitteissa.

    Sirpa Salovius

    FM, pol.mag.

    Hämeenlinna

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    yhdistystoiminta
    maaseutumatkailu
    palvelut
    koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle