• Puukauppa hidastunut, pohjoisenmyrskypuut odottavat korjuuta

    Uutiset
    17.6.201516:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Puuta ostettiin viime viikolla 0,7 miljoonaa kuutiota. Juhannus hidastaa puukauppaa.

    ”Puukauppa on käynyt kohtuullisen hyvin”, kertoo Juha Rautakoski Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaaksosta. ”Toivotaan vaan, että markkinat vetäisivät. Kauppahalukkuutta on.”

    Kalajokilaakson alueella myrskytuhoja on noin 30 000 kuutiota. ”Myrskypuiden menekissä on ongelmia”, Rautakoski kertoo.

    Oulun alueella ongelmia menekkiin aiheuttaa jonkin verran Stora Enson sellutehtaan seisokki, joka jatkuu heinäkuun puolivälistä elokuun 20. päivän tienoille. Seisokki johtuu remontista.

    ”Remontti ei vaikuta puunkulutukseen vaan se pysyy noin kahdessa miljoonassa tonnissa”, kertoo Stora Enson tehtaanjohtaja Jari Kärkkäinen.

    ”Tehtaita on Oulun seudulla maantieteellisesti harvemmassa. En tiedä vaikuttaako se kilpailuasetelmaan”, kommentoi Kärkkäinen muun Suomen selluinvestointien vaikutusta puukauppaan.

    Etelä-Karjalan kehittämispäällikkö Jouni Tiainen kertoo alueen olevan puukauppojen kärjessä. ”Kesäkorjuukelpoiset mäntytukkileimikot ovat ykkösjuttu tällä hetkellä.”

    ”Etelä-Karjalassa ei ole juurikaan myrskytuhoja. Myöskään hyönteistuhoista ei ole ollut ongelmaa, viileät säät ovat estäneet laajamittaisen esiintymisen.”

    UPM:n investoinnit Lappeenrantaan saavat Tiaisen pohtimaan tuontipuun määrää tulevaisuudessa. Hän odottaa kuitupuuta käyttävän teollisuuden investointien lisäksi sahainvestointeja.

    ”Pakko on sahauskapasiteettiä syntyä. Tulonmuodostus tulee tukin kautta.”

    Kuiduttavan teollisuuden kompastuskiveksi voivat Tiaisen mielestä muodostua myös huonot talvikorjuukelit.

    Terhi Pape-Mustonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso
    Stora Enso
    Etelä-Karjala
    myrskypuut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle