• Puukaasullakulkeva Letukka

    Uutiset
    10.9.201216:00
    MT toimitus

    MINUN AUTONI

    Kaikkea sitä hullun mieleen tulee, kuten minulla, että pitäisi rakentaa puukaasulla kulkeva auto.

    Aikani sitä mietittyäni päätin ruveta töihin. Ensiksi ostin Suolahdelta 1980 vuoden Chevroletin, josta poistin lavan ja kunnostin pellit sekä tein uuden verhoilun. Verhoilua ei oikeastaan ennen ollutkaan sillä auto oli todellinen ” karvalakkimalli”.

    Häkäpöntön sota-aikaisia rakennusohjeita sain eräältä vanhalta autoilijalta ja yhdet aivan uudet ruotsalaiset kuvat kaveriltani Erkiltä, mutta laitteet rakensin kuitenkin nykyaikaisten ohjeiden mukaan, jotka järjestyivät Vesa Mikkoselta Ekoautoilijoista.

    En ollut koskaan hitsannut tigillä haponkestävää tai mitään muutakaan, joten otin muutamia tunteja opetusta ja aloin rakentaa.

    Kun olin aikani tulipesän kimpussa ollut, päätin kokeilla vesikylvyssä, ovatko saumat varmasti kaasutiiviit. No, vettä ei tullut kuin viidestä kohtaa.

    Tämän jälkeen palkkasin ammattimiehen hitsaamaan ja se oli projektin onnistumisen kannalta viisas teko.

    Auto kulkee hyvin. Nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa, mutta tiedän, että lujempaakin pääsee.

    Pilkkeitä kuluu noin 1,3 litraa kilometrillä, auton saa käyntiin noin viidessä minuutissa jos sillä on ajettu lähipäivinä, mutta pidemmän tauon jälkeen voi mennä varttikin.

    Itse sytytys on sähköllä ja riittävä veto tehdään tehokkaalla puhaltimella.

    Säiliöön mahtuu pilkettä noin sadan kilometrin ajoon ja lavalle lisää.

    Kavereita on tullut paljon lisää ja puukaasuajan kokeneilta autoilijoilta mielenkiintoisia tarinoita. Monet nuoremmat eivät edes tiedä että puuta voi kaasuttaa. Onpa niitäkin, jotka menevät kauemmas kun lämmitän laitetta ettei se vaan räjähdä.

    EINO RAMBERG

    RAUMA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukaasuauto
    Chevrolet
    autonrakennus
    Rauma
    Ekoautoilijat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria