MINUN AUTONI
Kaikkea sitä hullun mieleen tulee, kuten minulla, että pitäisi rakentaa puukaasulla kulkeva auto.
Aikani sitä mietittyäni päätin ruveta töihin. Ensiksi ostin Suolahdelta 1980 vuoden Chevroletin, josta poistin lavan ja kunnostin pellit sekä tein uuden verhoilun. Verhoilua ei oikeastaan ennen ollutkaan sillä auto oli todellinen ” karvalakkimalli”.
Häkäpöntön sota-aikaisia rakennusohjeita sain eräältä vanhalta autoilijalta ja yhdet aivan uudet ruotsalaiset kuvat kaveriltani Erkiltä, mutta laitteet rakensin kuitenkin nykyaikaisten ohjeiden mukaan, jotka järjestyivät Vesa Mikkoselta Ekoautoilijoista.
En ollut koskaan hitsannut tigillä haponkestävää tai mitään muutakaan, joten otin muutamia tunteja opetusta ja aloin rakentaa.
Kun olin aikani tulipesän kimpussa ollut, päätin kokeilla vesikylvyssä, ovatko saumat varmasti kaasutiiviit. No, vettä ei tullut kuin viidestä kohtaa.
Tämän jälkeen palkkasin ammattimiehen hitsaamaan ja se oli projektin onnistumisen kannalta viisas teko.
Auto kulkee hyvin. Nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa, mutta tiedän, että lujempaakin pääsee.
Pilkkeitä kuluu noin 1,3 litraa kilometrillä, auton saa käyntiin noin viidessä minuutissa jos sillä on ajettu lähipäivinä, mutta pidemmän tauon jälkeen voi mennä varttikin.
Itse sytytys on sähköllä ja riittävä veto tehdään tehokkaalla puhaltimella.
Säiliöön mahtuu pilkettä noin sadan kilometrin ajoon ja lavalle lisää.
Kavereita on tullut paljon lisää ja puukaasuajan kokeneilta autoilijoilta mielenkiintoisia tarinoita. Monet nuoremmat eivät edes tiedä että puuta voi kaasuttaa. Onpa niitäkin, jotka menevät kauemmas kun lämmitän laitetta ettei se vaan räjähdä.
EINO RAMBERG
RAUMA