• MTK: Tieverkon kunnostaminen vauhdittaa biotaloutta

    Maaseudun elinkeinoelämälle tärkeitä sorateitä kunnostetaan lähivuosina miljoonilla.
    Alemman tieverkon korjausvelkaa taitetaan kuluvalla hallituskaudella.
    Alemman tieverkon korjausvelkaa taitetaan kuluvalla hallituskaudella. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    5.2.201618:40
    Jukka Koivula

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) esitteli tänään perjantaina korjausvelan purkamiseen varatun 600 miljoonan euron käyttökohteet.

    MTK on tyytyväinen siihen, että parannettavien teiden listalla on runsaasti järjestön tärkeinä pitämiä kohteita.

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila pitää oikeana menettelytapana sitä, että valtio etsii keskeisimmät korjausvelkakohteet yhdessä elinkeinoelämän kanssa.

    "Korjausvelan purkaminen mahdollistaa maatalouden ja metsätalouden kustannustehokkaat maantiekuljetukset. Puukuljetusten kannalta on tärkeää, että myös rataverkolla sijaitsevien puutavaran lastauspaikkojen parantaminen on osana korjausvelkakohteita", Marttila sanoo.

    Valtaosa rahoituksesta käytetään tiestön parantamiseen kolmen vuoden aikana. Maaseudun elinkeinoelämän kannalta keskeisiä sorateitä on korjattavien kohteiden listalla runsaasti.

    "On kuitenkin syytä muistaa, että nyt käytettävällä määrärahalla korjausvelan purkaminen saadaan vasta alkuun. Jos määrärahatasoja ei saada pidettyä yhtä korkeina myös vuoden 2018 jälkeen, rappeutuu tiestö yhä kiihtyvällä tahdilla", muistuttaa MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.

    Biotalouden näkökulmasta myös yksityistieverkossa on runsaasti parantamistarpeita.

    "Yksityisteiden määrärahojen nostaminen on oikeansuuntaista politiikkaa ja edistää monien eri toimialojen kannattavuutta. Nyt valituissa yleisten teiden kohteissa on vahva maaseudun yrittäjyyden painotus. Tästä on hyvä jatkaa", Mäki-Hakola korostaa.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    tieverkon kunnostaminen
    biotalous
    maaseutu
    korjausvelka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle